Edellinen ajokorttiuudistus onnistui
On harmi, että EU kaatoi Suomen esityksen kevytrakenteisten mopoautojen korvaamiseksi nopeusrajoitetuilla autoilla.
Tarficomin tekemä selvityksen mukaan vuoden 2018 ajokorttilain uudistuksella ei ole ollut olennaista vaikutusta nuorten onnettomuuksien kokonaismäärään. Kuva: Jaana KankaanpääHallituksen lakiesityksen 17-vuotiaita koskevan ajokorttilain uudistamisesta piti tulla voiman tämän vuoden syksyllä. Esityksessä halutaan antaa päätösvallan 17-vuotiaan ajokortin hankkimisesta huoltajalle. Käytännössä muutos tarkoittaisi, että ajokortti-ikä laskisi yleisesti 17 vuoteen. Nykyisin poikkeusluvan myöntää liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Poikkeuslupa on myönnetty lähes kaikille lupaa hakeneille. Luvista suurin osa on mennyt perustellusti maaseudulle, jossa julkinen liikenne on vähäistä ja etäisyydet pitkiä. Nyt ennakoidaan, että poikkeuslupien määrä kaupungeissa kasvaa rajusti, jos lupaa ei tarvitse perustella kulkuyhteyksien puutteella.
Uusi lakiesitys on herättänyt paljon ristiriitoja. Hallituksen esitys jumiintui eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokuntaan. Valiokunta halusi odottaa selvitystä vuoden 2018 ajokorttiuudistuksen vaikutuksista nuorten onnettomuusalttiudesta. (Yle 17.6.)
Tarficomin tekemä selvitys julkaistiin maanantaina. Sen mukaan vuoden 2018 ajokorttilain uudistuksella ei ole ollut olennaista vaikutusta nuorten onnettomuuksien kokonaismäärään. Mopo-onnettomuudet ovat vähentyneet ja auto-onnettomuuden lisääntyneet. Kokonaisuudessaan 17–19 -vuotiaiden onnettomuuksissa henkilövahinkojen määrä on jatkanut laskuaan. (Traficom 5.9.)
Muutos tarkoittaisi, että ajokortti-ikä laskisi yleisesti 17 vuoteen.
Liikenneturvan mukaan Traficomin selvityksen pohjalta voi helposti tehdä vääriä tulkintoja ajokorttilain muutostarpeista. Liikenneturvan mielestä ajokortti-ikää ei tule laskea 18 vuodesta, koska Traficomin vastavalmistunut selvityskään ei tue sitä, että autoilun salliminen yhä nuoremmille parantaisi pitkällä aikajänteellä liikenteen turvallisuutta. (Liikenneturva 5.9.).
On harmi, että EU kaatoi Suomen esityksen kevytrakenteisten mopoautojen korvaamiseksi nopeusrajoitetuilla autoilla. Joka tapauksella harkinnanvaraisen ajokortin saaminen 17-vuotiaana oli maaseudulla asuville tarpeellinen ja onnistunut uudistus. Alueilla, missä on toimiva joukkoliikenne, tarve ei ehkä ole yhtä suuri.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




