Kuntien elämä menee hermopeliksi

Kunnissa odotetaan jännityksellä syyskuuta ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ensimmäistä budjettiriihtä. Hallitus on sopinut, että kuntien valtionosuudet laskevat vuositasolla yhteensä 631 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä.

Se on lähes kahdeksan prosenttia vuoden 2011 budjetissa valtionosuuksiin osoitetusta kahdeksasta miljardista eurosta.

Julkinen talous on Suomessa tosipaikan edessä. Sekä valtio että kunnat joutuvat kattamaan menojaan velkarahoituksella.

Arkijärkikin sanoo, että kehitys on kyettävä kääntämään. Muussa tapauksessa meillä on kovin vähän perusteita antaa jatkossa talousneuvoja Kreikalle ja Portugalille.

Kuntien taloutta ei kiristä pelkästään budjettirahoituksen niukkeneminen. Talousmyllerrys ennakoi taantumaa myös reaalitalouteen. Taantumassa kuntien verotulot pienenevät ja kuntalaisille maksettavat tuet kasvavat.

Yhtälö on hankala. Sen edessä kunnat ovat pakotettuja leikkaamaan palvelujaan, nostamaan verojaan sekä ottamaan lisää velkaa.

Monessa kunnassa nämäkin keinot on kokeiltu loppuun. Palveluista ei ole jäljellä muuta kuin ne, joiden tuotantoa valtio kunnilta edellyttää.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen totesikin kuntajohtajapäivillä perjantaina Seinäjoella, että kuntien julkisia tehtäviä on pakko sopeuttaa käytettävissä olevaan rahoitukseen. Tähän hallitusohjelma ei kuitenkaan anna vastausta.

Mikäli kuntien tehtävät pysyvät ennallaan, leikkaukset valtionosuuksiin ainoastaan siirtävät rahoituspaineen valtiolta kunnille. Rahaton siinä siirtää ongelmansa toiselle rahattomalle.

Budjettileikkaukset yhdessä uhkaavan taantuman kanssa tekevät elämän kunnissa hermopeliksi. Kuntapäättäjien mieltä ei rauhoita se, että hallituksen tarjoama lääke on voimaisa kuntaremontti, jossa kuntia käytännössä pakotetaan liitoksiin.

Nykyhallitukselle numeroleikit kuntakartalla sopivat hyvin. Jo vaalien alla sopivan pyöreitä lukuja heiteltiin ilmaan 50 kunnan tarkkuudella.

Kuten Kietäväinen Seinäjoella totesi, kuntarakenteen muutoksista – mikäli ne edes tuottavat säästöjä – hyöty korjataan vasta vuosien kuluttua. Akuuttiin rahapulaan ne eivät auta.

Suurkuntaideologit ovat vedonneet, ettei kunnantaloja kannattaisi pienissä kunnissa rakastaa liikaa. Ei niitä varsinaisesti rakastetakaan. Kuntaliitoksista nähdyt esimerkit ovat kuitenkin opettaneet, että oman kunnantalon mukana lähtee usein myös tukku kouluja ja terveyspalveluita.

Kuntien hallintomenoista on varmasti mahdollista säästää. Keskeisemmin kunnan talouteen vaikuttaa kuitenkin palvelutuotannon tehokkuus ja sitäkin enemmän väestörakenne.

Jos palvelun tarvitsijoita on enemmän kuin veronmaksajia, ei kunta voi yksin selvitä palvelujen rahoituksesta. Siksi verotulojen tasaus kuntien välillä on välttämätöntä.

Palvelujen ja niiden tarvitsijoiden siirtäminen esimerkiksi alueen keskuskuntaan tulee tuskin halvemmaksi. Monessa tapauksessa se olisi kuin tarina hölmöläisten peiton jatkamisesta.

Julkisen talouden säästöjä ja tasapainoa etsitään koko maassa. Kunnilla on tästä jo vuosien mittainen ja pakon sanelema kokemus.

Kuntarakenne ei ole ainoa säästökohde. Hallituksen kannattaa olla tarkkana, ettei alempien hallintorakenteiden remontti jälleen kerran johda keskushallinnon pöhöttymiseen.