Politiikka

Poliitikon työ kuormittaa – Touko Aalto: "Tämä on terve reaktio sairaaseen tilanteeseen"

Poliitikot kohtaavat työssään jatkuvaa paineitta ja vapaa-aikaa on niukasti. Monen terveys, hyvinvointi ja jaksaminen ovatkin vaakalaudalla. Julkista keskustelua työn kuormittavuudesta käydään, mutta liika avoimuus voi haitata uran luomista. Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja Touko Aalto näkee avoimen keskustelun käymisen vaikeista asioista tärkeänä.
Sanne Katainen
Esimerkiksi sosiaalinen media ja netin keskustelupalstat luovat poliitikon työhön uudenlaisia haasteita. ”Ne ovat tänä päivänä sellainen mylly, joka pystyy jauhamaan vahvimmankin meistä palasiksi. Etenkin jos on jäänyt, ajautunut tai joutunut poliittiseen paitsioon ja yksin. Kirsi Pihan somehäirintä on tästä hyvä esimerkki”, Touko Aalto toteaa.

Vihreiden entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja Touko Aalto on saanut tuntea poliitikon uran kuormittavuuden. Aalto toimi puoleensa puheenjohtajana kesäkuusta 2017 marraskuuhun 2018.

Hän vetäytyi vihreiden johdosta jäätyään sairaslomalle uupumuksen takia.

Nykyään Aalto työskentelee yhteiskuntasuhdejohtajana Suomen Apteekkariliitossa. Lisäksi hän vaikuttaa kaupunkipolitiikassa. Aalto on kaupunginvaltuutettu Jyväskylässä.

Hän antaa nykyään elämässään keskeisen sijan asioille, jotka poliitikkona jäivät helposti työn jalkoihin.

”Keskityn tällä hetkellä terveyteen, kotiin ja työhöni. Saan näistä kolmesta asiasta paljon voimaa luottamustehtävien hoitamiseen”, Aalto kertoo sähköpostitse.

Aallon mukaan yhdistävänä tekijänä kaikissa ammattipoliitikon tehtävissä on jatkuva paineen ja kiireen tuntu, hektinen arkirytmi ja lukuisat erilaiset vaatimukset ja odotukset, joihin ei koskaan pysty täysin vastaamaan.

Poliitikon asema vaikuttaa toki tehtävän raskauteen. Suurempi vastuu ja näkyvä tehtävä lisäävät paineita ja odotuksia.

Työ vaatiikin tasapainottelua monella eri tasolla.

”Poliitikon tulee samanaikaisesti kyetä tekemään työtä sekä politiikan asiakysymysten että politiikan viestinnän parissa. Pitäisi pystyä olemaan sekä tiimipelaaja että saada omaa työtä näkyväksi ihmisille, jotka ovat mandaatin työlle antaneet”, hän toteaa.

Tämän lisäksi työ olisi onnistuttava yhdistämään vielä unen, liikunnan sekä mahdollisesti myös lasten ja muun perhe-elämän kanssa.

”Väitän, että suurin osa poliitikoista kokee huonoa omatuntoa, riittämättömyyttä, paineita ja stressiä juuri tämän yhdistelmän vaikeuden vuoksi.”

Erityisen hankalana Aalto pitää tilannetta maakuntien kansanedustajille, jotka joutuvat olemaan viikot pois kodeistaan, perheidensä ja ystäviensä luota.

”Itse koin tämä Keski-Suomen vaalipiirin edustajana yhtenä raskaimmista asioista.”

Hän näkeekin poliitikon työssä lukuisia riskejä fyysisen ja henkisen terveyden sekä hyvinvoinnin suhteen.

”Maailma ei tule koskaan valmiiksi ja konnankoukkuja on jokaisen nurkan takana. Sisältökysymyksiä suuremmassa merkityksessä on tänä päivänä poliitikon henkilöbrändin rakentaminen.”

”Pelkästään näistä aineksista rakentuu paljon kuormitusta aiheuttavia tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisen keskittymiskykyyn, uneen, vireyteen ja jaksamiseen pidemmällä aikajänteellä.”

Myös sosiaalinen media ja erilaiset netin keskustelualustat luovat uudenlaisia haasteita.

”Ne ovat tänä päivänä sellainen mylly, joka pystyy jauhamaan vahvimmankin meistä palasiksi. Etenkin jos on jäänyt, ajautunut tai joutunut poliittiseen paitsioon ja yksin”, Aalto toteaa.

Kirsi Pihan kokema somehäirintä oli tästä hyvä esimerkki.”

Työn myötä poliitikon oma minäkuva saattaa vääristyä. Poliittinen peli voi myös vähentää empatiakykyä.

”Jokainen tuntemani poliitikko on ollut vähintään jossain vaiheessa uraansa ylikuormittunut, väsynyt, uupunut ja kokenut riittämättömyyden tunnetta ja ahdistusta. Tämä on terve reaktio sairaaseen tilanteeseen.”

Kuitenkaan näistä reaktioista ei haluta kertoa avoimesti, sillä niitä saatetaan käyttää poliitikkoa vastaan. Aallon mukaan riskinä nimittäin on, että otsaan muodostuu leima heikosta poliitikosta, joka ei pysty suoriutumaan tehtävistään. Häntä vastaan on helppo hyökätä niin omien kuin kilpailevien puolueiden sekä median taholta.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on puhunut julkisuudessa kamppailustaan kroonisen migreenin ja mielenterveysongelmien kanssa. Zyskowicz on kärsinyt sairauksista vuosikymmeniä.

Helsingin Sanomien haastattelussa viime joulukuussa hän totesi, että ei halunnut kertoa asiasta uransa rakennusvaihteessa, jottei tätä olisi voitu politiikassa käyttää häntä vastaan.

Aalto näkee avoimen keskustelun käymistä vaikeista asioista tärkeänä.

Hän myös iloitsee, että monet poliitikot näyttävät esimerkkiä työn ja perheen yhteensovittamisesta, tukevat toisiaan yli puoluerajojen, kantavat vastuuta käyttämällä vanhempainvapaata ja ottamalla aikaa lapselle ja perheelle.

”Maailma on tässä suhteessa muuttunut parempaan suuntaan”, Aalto summaa.

Lue lisää:

Kansanedustajan työ voi koetella fyysistä ja psyykkistä terveyttä: "Tiedossani ei ole edustajien lähettämistä Kelan kuntoutukseen. No, jos olisi tiedossani, en siitä kertoisi"

Matti Vanhanen ei laske kutsumustyössään tunteja - kotimaan maakuntavierailut ja niiden ohjelmat ovat olleet uran mieluisia hetkiä

Lue lisää

Kansanedustajan työ voi koetella fyysistä ja psyykkistä terveyttä: "Tiedossani ei ole edustajien lähettämistä Kelan kuntoutukseen. No, jos olisi tiedossani, en siitä kertoisi"

Matti Vanhanen ei laske kutsumustyössään tunteja - kotimaan maakuntavierailut ja niiden ohjelmat ovat olleet uran mieluisia hetkiä

Kokoomuksen piirijohtajat eivät tunnista Kirsi Pihan väitteitä – "Kokoomuksen konservatiivipääty ei ponnista millään mittarilla samasta aatepohjasta kuin perussuomalaiset"

Maria Ohisalo odottaa lasta – jatkaa töissä marraskuulle, jos saa jatkoa puoluejohtajana