Politiikka

Poliisi ei epäile keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään kohupuheeseen liittyvän rikosta

Poliisin mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö ei täyty tapauksessa.
Poliisin mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö ei täyty Pylvään kohupuheen tapauksessa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään kohua nostattaneessa puheesta ei aloiteta esitutkintaa, kertoo poliisi. Pohjanmaan poliisilaitos käynnisti Pylvään puheista viime viikolla selvityksen, mutta toteaa nyt, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Seinäjoella keskustan kesäkokouksessa elokuun lopulla pitämässään puheessa Pylväs sanoi, että Suomeen tarvitaan omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta, mutta "sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse". Hän pahoitteli myöhemmin sanavalintaansa.

Poliisin mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö ei täyty tapauksessa.

"Puheessa käytetty lause ”sosiaaliturvalla loisivista elintasosurffareista” ei ole sellainen lausuma, joka täyttäisi kiihottaminen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön uhkaamisesta, panettelusta tai solvaamisesta", poliisin tiedotteessa sanotaan.

Lue lisää

Nyt tuli hirvelle kiire – hälytysajossa ollut poliisiauto taltioi liikennekameralleen tilanteen, johon yksikään autoilija ei halua joutua

Poliisi ratsaa renkaita tällä viikolla tehostetusti

Kokoomus syyttää hallitusta lupauksen pettämisestä poliiseille – rahoitus ei riitä perustoimintaan – "Poliisien määrä kääntyy todennäköisesti laskuun"

Poliisin toimintamenot nousevat vuonna 2022 – läsnäolo heikon palvelutason alueilla halutaan varmistaa