Kolumni

Osaatko kohdata syyllisyyttä?

Me seisomme lajien haudalla ja syypää kuolemalle on ihminen.

Syyllisyys johtaa usein torjuntaan. Kun joku sanoo, että teoissamme on parannettavaa, voi mieli reagoida kiukulla. Sen sijaan, että syyllisyyttä kokeva miettisi, onko sanoissa perää, hän sadatellen hyökkää sanansaattajaa vastaan. Usein hän myös julistaa, että ”syyllistäminen” on kerrassaan kiellettyä.

Meistä jokainen on joskus suojautunut torjuntaan. Se on inhimillisesti ymmärrettävää, sillä kritiikki kirpaisee. Silti syyllisyyttä on toisinaan tärkeää kuunnella. Tutkimus kertoo, että syyllisyys on osa moraalista kehittymistä: se auttaa ymmärtämään, milloin olemme toimineet väärin. Jos kohtaamme sen, johtaa se usein haluun muuttua ja tehdä korjaavia tekoja. Silloin seurauksena on helpotus – ”Tein viimein oikein!”.

Erityisesti aikuiseen elämään kuuluu kyky käsitellä syyllisyyttä. Tämä on vahvuutta. Jos taas pakenemme syyllisyyttä, on kaikki kritiikki kiellettävä. Tällöin yhteiskunnasta tulee selkääntaputtelijoiden kerho, joka ei osaa tunnistaa ongelmia ja päätyy siksi nopeaan tuhoon.

Tuon tuhon jäljet ovat jo täällä. Nisäkkäistä 83 prosenttia ja kasvimaailmasta puolet on kadonnut. Luonnonvaraisista eläimistä 70 prosenttia on hävinnyt viime vuosikymmeninä. Suomalaisista nisäkäslajeista 29 prosenttia, lintulajeista 49 prosenttia ja kalalajeista 42 prosenttia on ”punaisella listalla”. Kuudes lajien sukupuuttoaalto on alkanut. Me seisomme lajien haudalla ja syypää kuolemalle on ihminen.

Eläinteollisuus taas tarkoittaa sitä, että Suomessakin kymmenet miljoonat eläimet joutuvat vuosittain elämään olosuhteissa, jotka eivät vastaa niiden luontaisia tarpeita. Seurauksena on väistämättä stressiä, turhautumista, kärsimystä.

Ihmislähtöistä ilmastonmuutosta ei kiellä enää kukaan tietoperäisesti asiaa hahmottava. Se tulee lisäämään sukupuuttoa ja uhkaamaan myös ihmisen elinmahdollisuuksia. Tulevat sukupolvet ovat tulilinjalla, sillä useiden alueiden muuttuminen elinkelvottomiksi, resurssipula ja konfliktit odottavat oven takana.

Näiden asioiden äärelle pysähtyminen on kivuliasta. Se johtaa pohjattomaan suruun muiden lajien puolesta, ja syyllisyyteen ihmisen tekojen vuoksi. Me kaikki olemme jollakin tasolla syyllisiä. Ihminen, mitä sinä olet tehnyt?

Jos tässä kohtaa valitsee kiukun ja torjunnan, on toivo poissa. Jos taas tunnistamme vikamme ja opimme niistä, on muutos parempaan mahdollinen. Kun taiteilija, elokapinallinen, poliitikko, tutkija, tai työkaverisi puhuu näistä asioista, mieti siis kahdesti, ennen kuin suutut, kiistät tai alat pilkata.

Olet sen velkaa muille lajeille, omille jälkeläisillesi, tulevaisuudelle.

Elisa Aaltola on eläin- ja ympäristökysymyksiin keskittynyt filosofi, dosentti ja tutkija Turun yliopistossa.

Lue lisää

Tieto jää paremmin mieleen, kun kuunnellessa pyörittää vaikka sämpylöitä tai kutoo villapaitaa

Turvemailta saadaan puuta, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin

Järjestö: Sukupuutto uhkaa lähes kolmeakymmentä prosenttia eläinlajeista

Kestävä hammaskalusto on mahdollistanut nykyisen norsun selviämisen ilmastonmuutoksesta