Kommentti

Kommentti: Säästin rahat ja jätin sienikuivurin ostamatta – pöytätuuletin löysi tänä syksynä uuden käyttötarkoituksen

Kuivatut sienet säästävät säilytystilaa. Ne ovat monikäyttöisiä ja maistuvat myös sienten rakennetta vierastaville lapsille.

Tänä syksynä on tullut sienestettyä sankokaupalla. Etäpalavereiden soidessa kuulokkeissa tulee samoiltua lähimetsissä. Kavereita on kiva tavata mättään päällä koronaa vältellen.

Kun pakastin oli jo tupaten täynnä eikä suolasieniäkään tehnyt enää säilöä, olin jo valmis lähtemään kuivurikaupoille. Saunan lauteilla sienet kuivuvat mutta hitaasti, sähkösaunaa ei viitsi niitä varten kovin paljon lämmittää.

Ratkaisu löytyi Facebookin sienestysryhmästä, jossa neuvottiin ottamaan käyttöön pöytätuuletin. Lauteiden tai pyykinkuivaimen päälle kannattaa virittää ohut kangas, esimerkiksi hyttysverkkoa tai muuta harsokangasta.

Isot sienet, kuten tatit, kannattaa leikata ohuiksi viipaleiksi. Suppilovahverot kuivuvat kokonaisina, tosin isoimmat voi repiä kahtia. Sienet levitetään kankaalle.

Sitten tuuletin laulamaan. Kannattaa tarkistaa, että ilmavirta osuu tehokkaasti sieniin. Tuuletinta kannattaa myös kääntää, jos osa sienistä kuivuu ennen muita.

Kylmässä saunassa sieneni ovat tuulettimen avulla kuivuneet noin vuorokaudessa, tunnin lämmittämisellä aika lyhenee vielä huomattavasti.

Sieniä kannattaa mielestäni kuivata myös sieniruokien mausteeksi. Kun keittoon käyttää sekä kuivattuja että tuoreita suppilovahveroita, sienten maku syvenee.

Kaikista eniten tilaa säästää sienijauhe, joka valmistuu kuivatut sienet monitoimikoneessa jauhamalla. Iso kasa tatteja vähenee murto-osiin kuivaamalla ja kun satsin vielä jauhaa, vähenee tilantarve olemattomiin.

Jauhetta voi käyttää liemissä ja vaikkapa sienipiirakan taikinassa. Tein viikonloppuna sienijauheesta sienilettuja, jotka maistuivat erinomaisesti myös tuoreita sieniä vierastaville lapsille. Monet pitäisivät kyllä sienten mausta, mutta limainen tuntuma suussa voi tuntua epämiellyttävältä.

Sienijauheesta saa pikakastikkeen. Sipulisilppua ja voita pannulle, sekaan sienijauhetta, kermaa, vettä ja lihaliemikuutioita maun ja halutun rakenteen mukaan.

Sienijauhetta voi käyttää myös sienivoissa, ohje löytyy täältä.

Suppilovahveroita on jo löytynyt metsästä jo paljon ja kausi on vasta alussa. Viime päivien lämpimät ja kosteat kelit ovat kohdelleet sieniä kaltoin: monet suppilovahverot ovat kuivahtaneet ja tatit homehtuneet.

Erityisesti suppilovahveroita kannattaa kuitenkin etsiskellä rauhassa. Ne piiloutuvat kosteisiin painanteisiin tippuneiden lehtien alle. Suppilovahveroiden lakit ovat pyöreämpiä kuin lehdet, joten silmät kannattaa kalibroida niiden varalta.

Vahveroita voi poimia siihen asti kun niitä lumen alta erottaa. Kun syksyn päivät pimenevät ja viilenevät, voivat sienimetsien suosituimmatkin apajat väljentyä.

Lisää sienireseptejä:

Kantarellipannu

Sikurirouskutortillat

Lampaankääpänugetit

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

Kirja-arvio: Fusarium-sienestä olisi potentiaalia biologiseksi aseeksi sodankäynnissä – sienten salaperäinen maailma aukeaa satumaisilta sivuilta

Onko tämä nyt ruokasieni vai sittenkin myrkkysieni? Aarre: Sienitieto päivittyy koko ajan, joten vanhoihin sienikirjoihin ei kannata luottaa

Ennätyssato synnytti marjanpoimintahurahduksen – Näin lukijat kertovat kesän saaliistaan

Villitsikö hulppea marja- ja sienisato sinutkin poimintaurakkaan?