Pääkirjoitus

Maalla käy vilske monella rintamalla

Kevät etenee vauhdilla ja vaihtuu nopeasti kesäksi koko Suomessa. Pelloilla painetaan kaasu pohjassa, kun kylvöt etenevät kohti pohjoista aina sään salliessa. Myös ensimmäiset kesäasukkaat ovat saapuneet kakkoskoteihinsa. Yhä lisääntyvän valon rinnalla mielialoja nostavat helpottanut koronatilanne ja pian saavutettava rokotekattavuus.

Epidemian hallinta vaatii vielä malttia ja varovaisuutta. Rajoitteita puretaan asteittain, mutta paikalliset tartuntaryppäät ja uudet virusmuunnokset muistuttavat edelleen varotoimien tarpeellisuudesta.

Suuret yleisötapahtumat on peruttu pitkälle loppukesään. Tapahtumajärjestäjien on pakko huomioida riski tautitilanteen kääntymisestä pahempaan. Edessä on jo toinen, korkeintaan pienten tapahtumien kesä. Niitä osataan nyt myös järjestää. Myös kotimaan matkailulle kesästä tulee vilkas.

Eletty poikkeusvuosi muuttaa Suomea ja suomalaisten elämää monella tavalla. Tällä hetkellä todistetaan kaupunkien toimistoväen hakeutumista väljempiin oloihin. Viime kesänä ja läpi talvenkin mökkikuntien kylänraiteilla näkyi tavallista enemmän väkeä. Tarkkoja lukuja saatiin matkapuhelinoperaattorien sijaintidatasta.

Yhä useampi etsii pidempiaikaista muutosta arkeensa. Viime kesä kuumensi jo mökkikaupan. Nyt etsitään kiihkeästi omakotitaloja, joiden hinnat nousivat viime kevääseen verrattuna tuntuvasti myös monissa pienissä kunnissa (MT 19.5.).

Kaikki Manner-Suomen 18 maakuntaa kirjasivat alkuvuonna kasvua vanhojen asuntojen kaupoissa. Sama koski loma-asuntoja, joiden kauppa euroissa mitattuna parhaimmillaan yli kaksinkertaistui.

Kun ulkorajat olivat viime kesänä käytännössä suljettu, moni tutustui lomallaan kotimaahansa. Kiinteistökaupan kuumeneminen kertoo, että lomamatkoilla tehtiin kotimaasta mieluisia havaintoja.

Asuntomarkkinat ovat yksi mittari monelle muulle jo käynnissä olevalle muutokselle. Pandemiavuosi muuttaa ainakin työmarkkinoita sekä palveluiden ja tavaroiden kysyntä- ja tarjontaketjuja. Sähköinen asiointi ja verkkokauppa ottavat jättiloikan. Myös ihmisten liikkumisen tarve muuttuu.

Yksittäiset ihmiset ja yritykset tekevät näissä muutoksissa ratkaisevat päätökset. Kuntavaalien alla hyvä kysymys on, mitä tarpeita tästä seuraa yksittäisten kuntien ja seutukuntien päätöksenteolle. Teemaa kannattaisi korostaa sekä paikallisissa että valtakunnallisissa vaalikeskusteluissa.

Yhteiskunnan muutos on tuomassa uusia asukkaita maaseutukuntiin. Vielä enemmän kasvaa maaseutukunnissa vietetty aika, kun etätyöläiset etsivät itselleen mieluista ympäristöä. Jokainen kunta voi löytää tässä omat houkuttavuustekijänsä.

Uusilla asukkailla, etätyöläisillä ja mökkiläisillä on myös toiveita ja ideoita kunnan kehittämiseen. Niiden hyödyntämisen tärkeydestä muistutti Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan (MT 19.5.).

Kaikesta päätellen alkavana kesänä maaseutu-Suomessa käy melkoinen vilske monella rintamalla. Kaupan oleville kiinteistöille riittää kiinnostuneita ostajaehdokkaita ja vuokramökeille vuokralaisia. Viime kesän remontti- ja rakentamisbuumi saa jatkoa ja näkyy osin jo tarvikepulana.

Keskiviikon MT kertoi myös metsä- ja puutarhatyökalujen kovan kysynnän jatkuvan viime kevään tapaan. Moottori- ja raivaussahoissa osa halutuista malleista on myyty loppuun. Osittain sahapula liittyy valmistajien vaikeuksiin, kun korona on aiheuttanut häiriöitä niiden pitkiin alihankintaketjuihin.

Yhä useampi suomalainen viettää kesänsä kodin tai kesäasunnon askareissa – viljellen ja nikkaroiden. Kaupungistunut Suomi on syksyllä ainakin henkisesti aiempaa maalaisempi.

Kaupungistunut Suomi on syksyllä ainakin henkisesti aiempaa maalaisempi.

Lue lisää

Pohjois-Savoon pesiytyi tartuntamäärissä mitattuna pandemia-ajan pahin tilanne – infektioylilääkäri: Onnistuimme siirtämään epidemiahuippua tilanteeseen, jossa valtaosa riskiryhmistä on rokotettu

Suomessa raportoitu 273 uutta koronatartuntaa

Tutkimus: Koronapandemia aiheutti suurimman laskun Länsi-Euroopan elinajanodotteissa sitten toisen maailmansodan

Normaali arki vain rokottamalla