Uutiset

Pekka Korpi ja Mascate Match ovat Ruotsissa "leirillä"

Eilen Solvallassa kaikki hurmannut Mascate Match ja valmentajansa Pekka Korpi jatkavat Ruotsin puolella sunnuntain kahdeksas marraskuuta Breeders Crown -finaaliin asti.
Jarkko Sirkiä
Mascate Match ja valmentaja Pekka Korpi viettävät aikaa "toisessa kodissaan" Stall Sisulla Ruotsissa seuraavat viikot.

Breeders Crownin välierän SE-tuloksella hoidellut Mascate Match on nyt voittanut 13 kilpailua putkeen, joten asetelma ennen 800000 kruunun ykköspalkinnon finaalia Eskilstunassa on herkullinen. Esitys Solvallassa oli myös "parasta Massia", vaikka jälki on ollut muutenkin murhaavan tehokasta.

"Kyllä se oli todella hyvä eilen", Korpi myöntää.

"Ihan erilainen kuin Vermossa edellisessä juoksussa. Tähtäinkin oli Derbyn jälkeen, että se olisi parhaimmillaan juuri tässä Breeders Crownissa. Juuri nyt suunnitelma tuntuu ainakin pitävän, eikä tarvitse tehdä mitään ihmeitä hevosen kanssa. Kunhan saisi sen pysymään tuollaisena. Sille saattoi jäädä varaakin sunnuntaina - ainakin voitto tuli helposti."

Ette lähde käymään kotona Suomessa tässä välissä?

"Jäädään tänne Sisulle. Tämä on tuttu paikka monesta aiemmasta reissusta tammallekin, ja kaikki vaikuttaa olevan ainakin nyt Massilla hyvin. Tuolla se kävelee tarhassa ja ruuat olivat hävinneet, joten ainakin ruokahalu on tallella. Janne Korpi, joka on huolehtinut valmennuksesta täällä Ruotsin filiaalissa, on nyt Suomessa käymässä ja minä olen tämän välin täällä. Ei tule aika pitkäksi. Näissä hevoshommissa ei ainakaan työ lopu tekemällä."

Onko Mascate Match kaikkien aikojen paras valmennettavasi?

"Ei se ainakaan kaukana siitä ole. Friendly Face taisi tienata yhtä paljon, ja monta kovaa on ollut matkan varrella valmennuksessa. Silti Massi on nyt sitä luokkaa, että ihan kärjessä se joka tapauksessa on listallani. Katsotaan, miten sen uran jatko menee ja arvioidaan sitten. Olen pysytellyt pois kimpan asioista, mutta ilmeisesti joku suunnitelma tamman pitämiseksi vuodenvaihteen huutokaupan jälkenkin nykyisillä omistajilla on - aika näyttää kuinka käy. Tottakai haluaisin jatkaa kilpailemista tällä hevosella, mutta se ratkeaa sitten. Katsotaan ensin tuo finaali ja mietitään sitten, tuleeko startteja loppukauteen, esimerkiksi Suomen Kasvattajakruunua. Siinä tulee vähän lyhyehkö starttiväli, jos ajetaan Suomessakin, mutta sellainen lyhyempi väli on mennyt ihan hyvin aiemminkin. Mm. viime vuoden Ruotsin ja Suomen Kasvattajakruunujen (Breeders Crown) välissä oli sama väli."

Miksi se on niin hyvä?

"Tamma kestää treeniä ja kilpailemista hyvin. Se ehkä pääsee helpolla ainakin osassa kilpailuista toistaiseksi ja toisaalta sen nopeus ja käyttäytyminen kilpailuissa on huippuluokkaa. Tamma ei kohella turhaan vaan menee juuri sitä vauhtia, mitä kuski haluaa. Se vaihtoi mahtavasti rytmiä Solvallassakin loppusuoran alussa, ja loppu oli helppoa. Tottakai olisi mielenkiintoista nähdä jatkokin omasta valmennuksesta, mutta katsotaan nyt."

Sinä ajat kilpaa kahdella kaksivuotiaalla omalla kasvatilla Betsy Combolla huomenna Eskilstunassa ja Bee Combolla Solvallassa keskiviikkona. Pärjäävätkö ne?

"Kummaltakin puuttuu vähän vauhtia vielä, ja on vaikea sanoa, riittääkö niiden nopeus. Varsat ovat aika tasaveroiset, mutta en osaa luvata nyt mitään ihmeempää menestystä."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: kovia tallinvaihtouutisia ja "Stevien" uran loppusonaatti

Mascate Matchin ympärillä kuhisee: tamma voi hyvin - ulkomaiset ja kotimaiset seuraavat tilannetta

Uutisviikko minuutissa: Massin jänne ja Kuopion rataongelmia

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video