Just a Flirt jäi 40 000 euron sisäänhuudolla Vimpeliin
Jasmiina Ahon tallin tähti Just a Flirt oli nettihuutokaupassa mielenkiinnon kohteena, mutta lopulta ruuna jäi entisille omistajilleen.
Syksyllä 2020 Mäster Gustafs Pokalin Bodenissa voittanut Just a Flirt sooloili kevättalvella kahteen ylivoimaiseen Toto75-täysosumaan, mutta kiito katkesi hankosidevammaan. Nyt ruuna on valmis palaamaan baanoille. Jasmiina Ahon silmäterän ohjat ottaa käsiinsä lauantaina kolme komeaa voittoa nakutellut Ville Pohjola. Kuva: Terhi Piispa-HelistenSyyskuussa Vermossa Toto65-taiston ja Bodenissa Mäster Gustafs Pokalenin nimiinsä vieneen ja muutenkin vakuuttavasti esiintyneen Just a Flirtin nettihuutokauppa päättyi eilen sunnuntaina. Ruuna jäi 40 000 euron sisäänhuudolla entisille omistajilleen Jasmiina Aholle, Aleksandra Rantalalle ja Anselmi Ylitalolle.
Kiinnostusta 11,4-aikaiseen ja uransa 35:sta kisastaan kahdeksan voittaneeseen ravuriin oli. Nimimerkki Reima K. eli suurhevosenomistaja Reima Kuisla huusi Just a Flirtiä 39 500 euroon saakka.
Ruunasta oli ollut kiinnostusta jo ennen huutokauppaa.
”Sen vuoksi ruuna myyntiin laitettiinkin, kun siitä oli tullut ostotarjouksia jo ennen huutokauppaa. Haluttiin kokeilla, saadaanko huutokaupan kautta parempi hinta”, Jasmiina Aho valaisee.
Just a Flirt on hänen mukaansa edelleen kaupan.
”Hinta on sen 40 000 euroa.”
Just a Flirtin piti kilpailla tänään Seinäjoen Magic Monday -illassa, mutta Aho veti valmennettavansa listoilta pois.
”Ruunalla kävi tiistaina lämmöt lukemissa 38,8. Keskiviikkonakin ne olivat vielä 38,0. Lisäksi Just a Flirt vetäisi hokilla jalkaansa haavan, ja siihen meinasi tulla imusuonentulehdus. En uskaltanut vielä startata ruunalla”, Aho kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


