Sahara valtaa alaa: ulkomaan huippuoriit ja kovan sisarussarjan Muscle Hillin poika uutuuksina
Saharan Ravitallin pariskunnan Oskari Mäenpään ja Petra Huhdin meno kovenee, vaikka tahdin rauhoittamisestakin on ollut puhetta.
Oskari Mäenpää ja perheensä perinteikäs Saharan Ravitalli ovat entistäkin aktiivisempia toimijoita siitosorimarkkinoilla. Kuva: Anu LeppänenSahara valtaa yhä isompaa nurkkaa suomalaisesta ravihevosten kasvatusmarkkinasta menestysvuotensa jälkeen. Kruununa 2020:lle oli Kriteriumin voitto Sahara Jaeburnilla (Ready Cash). Nyt Saharan Ravitalli on ostanut puolikkaan uudesta Muscle Hillin pojasta Expectationsista. Tuore nelivuotias on juossut kaksivuotisennätyksekseen 10,7, juossut yhdeksän kisaa totosijoin 2-2-1 pelkästään kaksivuotiaana ja tienannut 139399 dollaria.
Ehkä vielä isompana uutisena Sahara on solminut yhteistyösopimuksen kovimpia amerikkalaisoreja, mm. Muscle Hilliä (Muscles Yankee), Euroopassa edustavan ruotsalaisen Offspring AB:n kanssa. Molemmissa tapauksissa Saharan kumppanina on ruotsalainen Robert Lindström. Hän omistaa osan Offspringistä ja kauppojen jälkeen puolet Expectationsista yhdessä Oskari Mäenpään kanssa. Samoin Offspringissä Lindström on osakkaana. Offspringin oriit siirtyivät Saharaan oltuaan monta vuotta Kallelan Oriaseman listoilla.
Expectationsin isoin tili 62500 dollaria tuli Kentucky Sire Stakesin kakkosesta Ready For Monin (Ready Cash) takana. Brian Sears ohjasti ja Expectations kilpaili USA:ssa Marcus Melanderin valmennuksessa. Euroopassa se ehti juosta koelähdön Reijo Liljendahlin valmennuksessa, mutta vanha vamma antoi merkkiä itsestään, ja ori siirtyi siitokseen.
Se on paitsi aikamme kovimman siitosoriin Muscle Hillin poika, myös mahtavaa sisarussarjaa. Emä Exceed Expectations (Kadabra) on jättänyt myös tamma Top Expectationsin (Cantab Hall) 09,1 ja 499802 dollaria sekä siitosori My MVP:n (Cantab Hall) 09,6, 879804 taalaa.
"Expectations tulee meille pelkästään siitosoriiksi", Oskari Mäenpää tuumaa.
"Minusta kannattaa keskittyä yhteen työhön kerrallaan, ja se on nyt orihommat tälle hevoselle. Meillä on ollut Lindströmin kanssa aiempaakin yhteistyötä, ja se laajeni nyt tällaiseksi. Eihän tämä nyt siltä kuulosta, että tulisi enemmän vapaa-aikaa, kuten olemme Petran kanssa vähän suunnitelleet. Kuitenkin olemme käytännössä luopuneet vieraista tammoista ympärivuotisina asukkeina. Viime kaudella varsoi 27 tammaa - nyt 12, joten ei siinä kohtaa ihan yhtä kiireistä onneksi tule. Ei sillä, että näissä työmäärissäkin on ihan hommaa."
Oritoiminta tulee olemaan todella vilkasta - mikä on arviosi mukaan ensi kauden hitti?
"Vaikea sanoa vielä. Ulkomaisista oreista on auki, millaisia määriä pakastetta on saatavilla. Osalla ei paljoakaan - Muscle Hillillä ei paikkoja muille kuin omistajille. Meidän vanhat oriit varmaan vähän kärsivät tästä uudesta tilanteesta, mutta ennustan Broadway Hallille (Conway Hall) silti aika kovaa suosiota. Se onkin ihan meikäläisen suosikkitapaus - uskomattoman hieno ja ennen kaikkea hienoluonteinen kaveri. Meidän kakkosluokkalaisella Tuukalla esimerkiksi on ehdoton kielto oriiden lähelle, mutta Broadway Hallin kanssa ei kylläkään olisi suuria riskejä, on se niin mukava."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

