Uutiset

Derbyn voittaneen ja kuninkaita kaataneen Äänestäjän ura on ohi - ”Askel on edelleen pitkä”

Vuonna 2016 Keskisuomalainen Derbyssä voiton vieneen Äänestäjän kilpaura on päättynyt.
Äänestäjä kunniansa päivinä huhtikuussa 2017 matkalla kohti Toto75-voittoa Pilvenmäellä. Luotsina toimii Harri Kotilainen, kuten ruunan muissakin uran isoimmissa saavutuksissa.

Kuninkaiden kukistaja Äänestäjä on työnsä raviradoilla tehnyt, kertoo 10-vuotiaan ruunan uusi omistaja Ari Saarela.

 

”Hevosen jalat eivät vaan kestä. Ruunalla ajettiin viime marraskuussa koelähtö, mutta hankkari reagoi jälleen. Kyllä se ura oli sitten siinä. Äänestäjän kilpailuoikeus on peruttu.”

 

Kuopiossa ajetun koelähdön Äänestäjä meni tuloksella 31,5 hyväksytysti läpi.

 

Äänestäjä päihitti sittemmin ravikuninkaaksi nousseen Evartin vuoden 2016 Keskisuomalainen Derbyssä. Harri Kotilaisen valmennuksessa uransa suurimmat meriitit saavuttaneen menijän viimeiseksi ykkössijaksi jää Mikkelissä toukokuussa 2017 tullut täysosuma. Voittotulos oli Äänestäjän oma ennätys 21,1aly, ja ruuna jätti tuolloinkin taakseen kuninkaan, Tähen Toivomuksen.

 

Äänestäjän kausi 2017 päättyi loukkaantumisen vuoksi kesken. Sen jälkeen jalkavaivat ovat varjostaneet ruunan uraa. Kaudella 2018 Siporin poika kisasi vain kolmesti, eikä menestystä tullut. Vuosina 2019 ja 2020 Äänestäjä ei startannut lainkaan.

 

Äänestäjän karriääri käsittää 31 starttia. Voittoja tuli kymmenen, kakkosia kaksi ja kolmosia yksi. Voittosumma karttui 74 320 eurolla.

 

Äänestäjä viettää eläkepäivänsä 57-vuotiaan Saarelan hoivissa Reisjärvellä.

 

”Ruuna on ollut minulla nyt toista kuukautta. Se on mukava hevonen. Välillä ajelen sillä hissukseen, eilen viimeksi. Velipoika oli ruunan omistajakimpassa mukana Äänestäjän kilpauran aikana. Minuakin pyydettiin silloin mukaan, mutta en lähtenyt. Ei se harmittanut, hienoa oli seurata menestystä silti”, Saarela sanoo. Äänestäjä on kolmas hänen omistamansa hevonen ja ainoa tällä hetkellä.

 

Kun käytte lenkeillä, niin tunteeko sen, että aisoissa on derbyvoittaja?

 

”Kyllä, Äänestäjän askel on edelleen pitkä.”

 

Miten Äänestäjä tulee viettämään eläkepäiviään?

 

”Ei ole mitään tarkempia suunnitelmia. Sovittiin, että ruuna ei lähde täältä mihinkään. Tämä on Äänestäjän loppuelämän paikka.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: naapurissa Åbystä Örebrohun - Oulussa ajetaan "finaali"

I.P. Vapari vaihtoi omistajaa – A.T. Eka jalkaoperaatioon

Harri Kotilainen toiveikkaana Tammakilpaan – ”Nyt oikealla uralla”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video