Uutiset

Ecurie D. otti paikkansa, liput Elitloppetiin ja Åbyynkin vilahtivat hetkessä sekä Kreivillä muitakin uutisia

Ecurie D. aloitti kautensa eilen Solvallassa. Ori otti heti lavan haltuun. Suurkilpailukutsuja alkoi sadella suomalaistaustan omaavan göteborglaisen Marko Kreivin osamistamalle superravurille.
Terhi Piispa-Helisten
Ecurie D. on vieraillut Vermossakin. Kyseisen kolmevuotiaiden EM-kisan ori vei pahan alkulaukan jälkeenkin. Nyt tuore viisivuotias on vahva kandidaatti nousemaan ravimaailman huipulle, ja kauden alku Solvallassa kertoi pelkästään hyviä asioita oriin vireestä.

Viisivuotiskausi ei olisi voinut alkaa paljon paremmin, kuin se Ecurie D.:lle (Infinitf) Solvallassa teki. Erot eivät olleet suuria, eikä testi vielä kovin mahdollinen, mutta ilme, jolla ori homman hoiti oli kympin arvoinen. Voiton seurauksena Solvallan Elitloppet-kenraali Anders Malmrot kiirehti antamaan oriin hoitajalle norjalaiselle Tina Storetvedtille kutsun Solvallaan toukokuun loppuun. Ei mennyt kauaa, kun mediassa kerrottiin, että myös 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinnon Åbyn Paralympiatravetin finaaliin on ovi auki Frode Hamren valmennettavalle.

"Åby on luultavasti myös ohjelmassa", Marko Kreivi kertoo.

"Finlandia-ajo samana viikonloppuna kiinnostaisi takuulla, mutta Åbyyn on Norjasta paljon lyhempi matka, palkinto on isompi ja onhan kyseessä minun kotiratani, joten aika moni asia painaa vaakaa kuitenkin tänne. Ja Elitloppet, se on tietysti iso juttu. Ajattele jos sinne nyt pääsisi yleisöä. Mutta ei taida päästä. Ei mennä nytkään asioiden edelle, mutta nuo kutsut nyt ainakin on saatu."

"Hevonen tosiaankin tyydytti kaikella tavalla. Se oli rauhallinen ja rento. Lopussa oli silti hirmu terävä spurtti ja voimia jäi Björn Goopin mukaan vaikka kuinka paljon. Enempää ei voinut toivoa, ja kaikki vaikuttaa nyt todella kiinnostavalta. Talvi on mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Hevonen on ollut terve iloinen oma itsensä ja aikuistunut samalla."

Onnea myös toisesta 86-voitosta Frommingilla ja muutenkin taitaa tapahtua paljon Marko Kreivin hevoselämässä?

"Joo, myös Fromming oli juuri niin hieno Åbyssä, kuin toivottiinkin. Oli kertakaikkiaan hyvä ilta. Ja kimppakaverini Süleyman Yükselin kolmevuotias ori Asteroidkin (Creatine) Hamrelta oli ihan mahdottoman hyvä Solvallassa!"

"Kyllä ihan hyvin menee. Axevallan maatilakin saatiin myytyä, kun ei minulla ollut sille käyttöä. Parempi pitää hevoset huippuvalmentajilla vähän eri paikoissa, niin toivottavasti joku onnistuu. Se meni laukkaurheilua harrastavalle pariskunnalle."

"Yhdelle kovimmista siitostammoistani, Allmar Surprise (Angus Hall) 09,7 tuli äskettäin orivarsan Chapter Sevenistä. Oriin nimeksi tulee Pure Seven, uskoisin. Yli 500000 dollaria tienanneen tamman kaksivuotias orivarsa Muscle Hillistä, Pure Muscle, meni alkuvuodesta Katja Melkolle, ja valmentaja on puhunut hyvää siitä varsasta. Ostin Amerikasta tosiaan kaksi tammaa äskettäin, jotka molemmat menevät Chapter Sevenille myös."

Miten Ecurie D. aikanaan tuli sinun ja Süleyman Yükselin omistukseen?

"Ecurie D. oli uran alussa myynnissä, mutta hintakin oli aika komea. Olimme molemmat kuulleet sen olevan myynnissä, mutta molemmat vähän mietteliäitä tahoillamme. Toisaalta tuon tason hevosia ei juurikaan ole myynnissä. Toisaalta hevonen oli kokematon. Tuollaiseen aloittavaan hevoseen liittyy aina riskejä ja hinta oli siihen nähden tosiaan huomattava - nyt se tuntuu halvalta. En ollut koskaan tavannutkaan Süleyman Yükselia ennen Ecurie D.:n tapausta. Hän asuu Skövdessä, minä melkein parinsadan kilometrin päässä Göteborgissa."

"Tiesin, että hän oli ostajakandidaatti Ecurielle, kuten minäkin, ja satuimme samaan kahvipöytään Axevallan raveissa. Heitin vain vähän läppänä, että ostetaan se hevonen yhdessä. Yüksel ei ole maailman puheliain muutenkaan, eikä hän sanonut oikein mitään. Ajattelin, että se asia oli unohdettu yhtä nopeasti. Olin kyllä kuullut, että hän on asiallinen mies ja sopiva kimppakaveri."

"Seuraavana päivänä Yüksel soitti sitten takaisin: tehdään niin kuin sanoit, ostetaan yhdessä. Hänen tarvitsi kypsytellä nähtävästi asiaa hieman. Mukavalta se yhdessä omistaminen tuntuu. Tietää että on ainakin yksi yhtä jännittynyt maailmassa, kuin minä, ennen lähtöjä. Ja toinen, joka kantaa ilot ja surut. Ja kyllä oli eilen nähtävästi Solvallan Malmrotkin kuulemma tosi jännittynyt ennen lähtöä. Ilmeisesti hänkin kovasti toivoi Ecurien onnistumista, kun hypisteli tallikurvissa pinkkiä lappua."

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Marko Kreivi: "Ecurie D. tähtää Elitloppetiin ja Suomeenkin - Stoletheshow jäikin Halmstadiin"

Marko Kreivi: "Huhtikuussa aloittavan Ecurie D.:n kaudesta supermielenkiintoinen"

Ecurie D. aloittaa tänään, maailmanvalloitusta suunnitellaan ja pikkusiskokin syntyi eilen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video