Uutiset

Tämä rakkaus ei sammu: 45 vuotta erilaista toimintaa hevosten kanssa "ja olen yhä ihan yhtä hulluna niihin"

Susanna Raevaaraa ympäröi Rautalammilla parikymmentä suvukasta siitostammaa ja varsaa, joissa on kolme omaa tammaa ja loput asiakkaiden. Kesällä lauma lähes tuplaantuu.
Petteri Kivimäki
Tiineenä olevien tammojen laitumella Susanna Raevaaraa tuli lähimmäksi tervehtimään oma oma Turon Pampula. Ravikuningas Jokivarren Kunkun täyssisko kantaa Parvelan Retusta.

Palava hevosinnostus, jota puhekielessä monesti myös hevoshulluudeksi kutsutaan, on sen kohteeksi sattuneessa ihmisessä sitkeästi istuva ominaisuus. On näkökulmakysymys, onko kyse siunauksesta vai riesasta, mutta Susanna Raevaaraan into on iskostunut eliniäksi.

”Kahdeksanvuotiaana olen aloittanut ratsastuskoulun alkeiskurssilla, ja 53-vuotiaana olen ihan yhtä hulluna hevosiin”, Raevaara nauraa.

”Tämä on elämäntapa ja minulle rakas asia. En tiedä, kuinka moni ryhtyy yli nelikymppisenä tekemään hevoshommaa tässä mittakaavassa. Mutta minulle tämä on ollut unelma, joka on pystytty toteuttamaan. Olen saanut tehdä työkseni sitä, mitä olen halunnut.”

Kokonaan hevostoiminnan päälle Raevaara heittäytyi kuusi vuotta sitten. Raevaara ja hänen puolisonsa Jukka Vepsäläinen hankkivat nykyisen kotipaikkansa Rautalammilla 13 vuotta sitten. Toiminnan laajentuessa aiemmin Suomen Rehulla ja LSO Foodsilla työskennellyt agrologi Raevaara jäi päätoimiseksi hevosihmiseksi.

Elannon tuovat täysihoitohevoset. Laidunhevosten kanssa hevosmäärä on kesällä yleensä 30-40, talven määrä 20-25 hevosta. Ympäri vuoden tilalla asuvista hevosista noin puolet on siitostammoja ja puolet pihattovarsoja.

”Omistajille tarjotaan kasvatustoimintaa avaimet käteen -periaatteella. Hoidetaan tarvittaessa kokonaisuus tamman siementämisestä siihen asti, kun varsa lähtee yksivuotiaana valmennukseen”, Susanna Raevaara kuvailee.

Hevoset ovat Raevaaran ja Vepsäläisen yhteinen intohimo. Virallinen hevosyrittäjä on kuitenkin Raevaara. Vepsäläinen on aktiivisesti mukana toiminnassa, mutta päätyönään hän on kiinteistönvälittäjä.

”Työmäärän suhteen tämä kyllä työllistäisi kaksikin ihmistä, mutta palkkaa tästä ei riittäisi molemmille”, Susanna Raevaara summaa.

”Sitä varten pitäisi laajentaa paljon, mutta sellaisia suunnitelmia ei ole. Tämän hevosmäärän pystyy hoitamaan yksinkin ilman paniikkia. Nyt on muutenkin ihan hyvällä mallilla, kun lainat on maksettu. Ei yli viisikymppisenä ole järkeä alkaa kamalasti investoimaan, kun lapset eivät kuitenkaan jatka tätä toimintaa.”

Susanna Raevaara tiesi mihin ryhtyi, sillä hevosalan ammattilaiseksi alkaminen oli hänelle paluu vanhaan.

Nuoruudessaan hän työskenteli Jämsässä Kähö-hevosia kasvattaneella Erkki S. Reposella sekä ravivalmentaja Pentti Hartosella, minkä jälkeen hän oli töissä Lahden seudulla Risto Airaksisella.

Petteri Kivimäki
Inkeri on asiakkaiden tamman Velvet Girlin (isä Conway Hall) kolmas varsa. Sitä jaksoi helteenkin keskellä kiinnostaa kuvaaja kovasti.

Susanna Raevaaralle ja Jukka Vepsäläiselle raviurheilun ominta osaa on nimenomaan kasvatustoiminta. Omina siitostammoina ovat Courtney Belle (Tagliabue), Stone Cold Oak (Ken Warkentin) sekä Turon Pampula (Turo).

Tammat ovat valikoituneet ajatuksella: Courtney Belle oli itse hyvä kilpahevonen ja aloittanut siitoksessakin lupaavasti. Vasta kolmevuotias Stone Cold Oak on oma kasvatti jenkkitamma Condi Lanesta ja tuorein hankinta Turon Pampula on samasta emästä kuin ravikuningas Jokivarren Kunkku ja ravikuningatar Mokomani.

Hevoskasvatuksesta pariskunta innostui tosissaan 1990-luvun loppupuolella. Ennen Rautalammille muuttoa kaksikko asui Kuopiossa, missä heillä oli pienempi, muutaman hevosen paikka.

”Minulle tämä on ollut unelma, joka on pystytty toteuttamaan. Olen aina halunnut pitää tammoja ja varsoja, ja on ihanaa, että se on mahdollista. Sopivaa paikkaa etsittiin monta vuotta, kunnes tämä löydettiin. Silloin todettiin, että jos tätä hommaa halutaan tehdä, tämä on meidän paikka.”

Petteri Kivimäki
Courtney Belle on myös Susannan ja Jukka Vepsäläisen oma siitostamma. Se on tiineenä Andover Hallista.

Viime vuosina Susanna Raevaaran nimi on tullut monille tutuksi huipputamma Liisan Tulilinnun yhteydessä. Tamma on pariskunnan kasvatti. Se kilpailee Raevaaran ja heidän poikansa Arno Vepsäläisen nimissä.

Kymmenvuotias tamma on alun perin jätetty pitohevoseksi siitostammatarkoituksessa. Suku on mainio, sillä Liisan Tulilinnun kolmas emä on suomenhevosrodun suurimpiin periyttäjiin kuuluva Mutrin-Lento.

”Olin suunnitellut, että Liisan Tulilintu siirtyisi siitokseen kahdeksanvuotiaana, ja että se olisi siihen mennessä mennyt alle 1.30 ja tienannut ehkä parikymmentä tuhatta”, Susanna Raevaara kertoo.

”Eihän näin hyvästä menestyksestä ole voinut haaveillakaan. Ainahan jokainen toivoo hevosestaan mahdotonta juoksijaa, mutta kun hevosten kanssa on ikänsä toiminut, odotuksissaankin tulee aika realistiseksi.”

Liisan Tulilintu on ansainnut urallaan yli 130 000 euroa. Viime vuonna se oli kuningatarkisan kakkonen.

”Ensi keväänä on joka tapauksessa tarkoitus siementää se. Jos tamma tiinehtyy hyvin, se voi juosta vielä kesän kilpaa, mutta siitokseen siirtyminen on ensi vuonna ykkösasia”, Raevaara painottaa.

Tamma siirtyy siis alkuperäisen ajatuksen mukaan siitokseen ajallaan eikä vasta, kun enimmäisvuodet radalla tulevat täyteen.

Terhi Piispa-Helisten
Susanna Raevaara ei osannut haaveilla siitä, miten Liisan Tulilintu pärjää urallaan. " Ainahan jokainen toivoo hevosestaan mahdotonta juoksijaa, mutta kun hevosten kanssa on ikänsä toiminut, odotuksissaankin tulee aika realistiseksi.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ensikertalaiset veivät kuningatarkisan kärkisijat – Vanhoilla tähdillä riitti jossiteltavaa

Ihmemaan tarinoita: Liisan Tulilinnun ei koskaan pitänyt kisata seppeleestä

Ruudikas kuningatarkandidaatti Liisan Tulilintu taistelee kelloa vastaan - ”Jos toimenpiteet ovat auttaneet, aikaa on riittävästi”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video