Uutiset

Ala-Rantala ihmettelee valintakriteerejä, ei aio ilmoittaa Seinäjoelle yhtään hevosta – Saara Mäkinen ottaa rauhallisesti

”Kritiikkini ei missään nimessä ole kohdistettu valittuihin tammoihin. Ihmettelen vain käytettyjä kriteerejä”, Tutun Impillä kolmannen kerran kuningatarkisaan yrittänyt Ala-Rantala sanoo.
Elina Paavola
Tutun Impi jäi kolmatta kertaa rannalle kuningatarkisasta. Antti Ala-Rantala haluaisi, että valinnoissa painotettaisiin nykyistä enemmän ratkaisevalla kolmen tonnin matkalla saavutettuja suorituksia.

Seinäjoen kuningatarkilpailun valinnat aiheuttivat jälkipyykkiä. Antti Ala-Rantalan valmennettava Tutun Impi jäi 12 valitun ulkopuolelle eikä sitä kelpuutettu myöskään varahevoseksi. Kauhavalaisvalmentaja oli harmistunut päivän valinnoista.

”Kolmannen kerran jäämme Tutun Impin kanssa rannalle kuningatarkilpailusta. Kyllä se harmittaa. Viime vuosi oli jollakin tapaa ymmärrettävissä, mutta tänä vuonna ja 2019 kriteerit eivät olleet yksiselkoiset”, puuskahtaa Antti Ala-Rantala.

Hän ihmettelee, ettei kuningatarkilpailun valinnoissa painotettu enemmän pitkän matkan esityksiä. Tutun Impin viimeisin startti päättyi hopeatilaan Vermon pitkältä matkalta ainoastaan Ciiran Tähdelle häviten.

”Minusta kuningatarkilpailu on kestävyyskilpailu. Pitkien matkojen hevosten pitäisi olla valinnoissa vahvoilla. Olen tarkoituksella jättänyt ajamatta mailin kisoja. En halunnut eturiviin kuningatarkilpailun avausmatkalla”, hän toteaa.

Ala-Rantala päätti valinnoista kuultuaan, ettei hänen tallistaan osallistu hevosia Seinäjoen kolmipäiväisiin kuninkuusraveihin, vaikka rata onkin periaatteessa kotirata.

”Minulla on omistajien täysi tuki jättää viikonloppu väliin. Päätimme vaimon kanssa, että suunnataan ajatukset Seinäjoelta jonnekin muualle”, painottaa Ala-Rantala.

Hän nostaa esiin myös kysymyksen siitä, miksi viikonlopun sarjat on rajattu suomenhevosille. ”En oikein ymmärrä keneltä se olisi ollut pois, jos edes osa sarjoista olisi ollut myös kylmäverisille? Vaikka on kuninkuusraviviikonloppu.”

Ala-Rantalalla on tallissaan 16 valmennettavaa, joista neljä on kylmäverisiä ja kaksi suomenhevosia.

Saarijärvellä valmentavan Saara Mäkisen Varsova valittiin toiseksi varahevoseksi kuningatarkilpailuun. Hän suhtautuu valintoihin rauhallisesti, vaikka häntä luonnollisesti tilanne harmittaa.

”Varahevoseksi jääminen ei yllättänyt minua. Sanoisin kuitenkin, että kuvittelin meidän kilpailevan vähän eri hevosten kanssa viimeisistä paikoista”, Mäkinen toteaa analyyttisesti.

Mäkinen ei halunnut kilpailla Varsovalla liian tiheään kesä-heinäkuussa, koska tamma oli kilpaillut myös talvella.

”Maililla tamma menee 23-vauhteja, mutta ajattelin, ettei kannata lähteä ajamaan "ynnämuista" -sijoista. Suuri osa tammalähdöistä oli kesällä juuri mailin matkoilla. Vermon pitkä matka ei mennyt putkeen, ja nyt kävi näin."

Mäkinen ei kanna kaunaa valitsijoille, vaan Varsova ilmoitetaan lauantaiksi Seinäjoelle tavalliseen lähtöön. Toisena varahevosena Varsovalla on toki edelleen pieni mahdollisuus päästä mukaan kuningatarkilpaan.

”Seinäjoelle me joka tapauksessa lähdetään kilpailemaan johonkin sarjaan. Koetetaan ensi vuonna vähän eri konseptilla kuningatarkilpailuun. Varsovan kanssa on kuitenkin omat ongelmansa, ja ei tiedä, missä jamassa tamma on ensi vuonna – voiko siis edes tähdätä Forssan kuningatarkilpailuun.”

Saara Mäkisen ensimmäisen kommentin loppuosa on korjattu ja kuluneen vuoden kilpailuttamista koskevaa kohtaa täsmennetty kello 20:45.

Lue myös: Nämä tammat kisaavat Seinäjoella kuningatartittelistä – viimeiset paikat Tähtituulalle ja Sokrulle

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Katso video: Kuninkuuden uusinut Evartti sai rinnalleen kuningattareksi vain 6-vuotiaan Suven Sametin – lue lisää Ravinetistä

Kuninkuusravit käyntiin: Evartti ja Hetviina avausmatkojen valtiaat

Taksvenla ei kelvannut varsana ostajille – nyt se täyttää kasvattajiensa haaveen jo toistamiseen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video