Uutiset

"Tällainen" Retu riitti Seinäjoella pohjoismaisille ja kotimaisille kuusivuotiaille

Perjantaina Seinäjoen ravikeskuksessa otettiin jo varaslähtö huipputason kylmäveriurheiluun. Ikäluokan suomalainen voittokone Parvelan Retu otti omansa Pohjolan kuusivuotispokaalissa pintakaasulla.
Terhi Piispa-Helisten
Stallone lensi ulkona Seinäjoen loppusuoraa, mutta tämän tiukemmaksi peli ei mennyt: Parvelan Retu voittaa vaivatta - jälleen kerran.

Seinäjoen Kuninkuusravien 2021 "alkupalassa" kysymyksiä ennakkoon olivat, miten Parvelan Retu selvittää sisäradan karikot, kuinka Ruotsin "kylmäverikuninkaan" Jan-Olov Perssonin valmennettavat riittävät parhaille suomalaisille ikätovereilleen ja kulkeeko Retun kova kilpakumppani Stallone taas ravia? Kuusivuotistaistossa oli lopulta vain viisi hevosta matkassa, mutta kisa oli silti sitäkin kiintoisampi tapaus.

Sisäradalta Parvelan Retun vakio-ohjastaja Hannu Torvinen luovi heti alun jälkeen muitta mutkitta vapaille vesille. Ensimmäisen takasuoran päätteeksi suosikki eteni toista rataa vastuttamattomasti keulaan. Loppukaarteessa kävi selväksi, ettei Ruotsin edustajista ollut Retulle vastusta; niiden ankkuriköysi katkesi, eikä kotiin Ruotsiin ollut paljoa kerrottavaa. Stallone puolestaan polki koko matkan ravia ja loppukiri kertoi kaiken olevan Ossi Nurmosen valmennettavalla kunnossa. Se saavutti keulan karkulaista, mutta toisaalta Hannu Torvinen ei enää halunnut ajokkiaan turhaan kannustaa, kun peli oli jo selvä.

"Ei ollut hätää, voimia jäi varastoonkin", Torvinen vahvisti havainnon.

"Ehkä Retu ei ollut aivan niin hyvä, kuin esimerkiksi Suur-Hollolassa, välierässä varsinkin. Kuitenkin rutiinitaso on niin korkea, ettei tällä kertaa tullut edes tiukkaa. Toisaalta Stallone tuli aivan mahdotonta vauhtia lopun, toisaalta meillä ei ollut enää hätää, kun Retu oli jo tehnyt tarvittavan eron - ei tarvinnut pyytää enempää."

"Retu on toisaalta jo rutinoitu menijä, toisaalta se oppii joka päivä vähän lisää. Hyvällä tiellä ollaan ja mahtavaa saada ohjastaa tälläisella poikkeuslahjakkuudella. Sillä on vaikea olla menestymättä näissä lähdöissä. Arvaukseni on, että ensi vuonna se on mukana pääkilpailussa eli kuninkuuskisassa tavoittelemassa seppelettä, mutta ei siellä mitään saa automaattisesti. Kolmen kilpailun viikonloppu on tällaisellekin kyvylle ihan uusi maailma. Tämän vuoden seppeleet menevät tammoissa Lakan Leijalle ja oreissa Jokivarren Kunkku. Vedän ehkä siinä niukasti kotiinpäin, kun Kunkkua ohjastaa veljeni Jukka Torvinen."

Stallone syöksyi tosiaan Seinäjoen loppusuoraa "Murron suoraa" kuin lentäen.

"Viimeiset 400 metriä olivat 17-kyytiä", kommentoi rattailla istunut Iikka Nurmonen.

"Kyllä ollaan tyytyväisiä nyt kakkoseenkin", huokaili Ossi Nurmonen.

 "Ei haluttu enää yhtään laukkaa, ja taktiikka oli varmanpäälle. Lopun tyyli oli rytmikäs, ja hevonen näytti taas parasta puoltaan. Tämä on ruuna, eli tällä täytyy keskittyä sitten vaikka Ruunakunkkareihin Ylivieskassa. Ellei tänä vuonna niin ensi vuonna sitten. Hyvällä mielin mennään myös H.V. Tuurilla kohti huomenna alkavaa pääkilpaa. Siinä lyödään heti alkuun kovat piippuun - keulaan ja kukat -taktiikalla mahdollisesti. Ainakin tuo täysi matka tuntuu jotenkin meidän oriin päämatkalta jollain lailla."

Terhi Piispa-Helisten
Parvelan Retu ja Petri Laine ottavat suosionosoituksia vastaan rutiinilla.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Teivon karsinnat: Siirin Valtsu ja EL Jetpack hurmasivat

Kuislalta nopea käännös: Turno di Azzurra ei lähdekään liisaukseen vaan Iikka Nurmosen valmennukseen

"Lento ei ole myynnissä, vaikka se ei enää senttiäkään juoksisi" – Vuoden voitokkaimman suomenhevosen titteliä tavoitteleva ruuna saattoi aiemmin pysähtyä radalla katselemaan maisemia

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video