Uutiset

Brad De Veluwe toipuu leikkauksesta ja palasi kotiin - VIDEO

Yksi Suomen kaikkien aikojen ravureista, ME-hevonen ja siitosori Brad De Veluwe, 09,7, joutui viime viikolla suolikierteen takia hätäleikkaukseen. Ori on ollut Viikin Eläinsairaalassa reilun viikon, mutta palasi nyt kotiinsa Sipooseen, kuten oheisella VIDEOLLA nähdään.
Terhi Piispa-Helisten
Brad De Veluwe, yksi suomalaisen ravurikasvatuksen tulosten suurimmista persoonallisuuksista, oli viime viikolla hengenvaarassa ja joutui leikkaukseen, mutta on nyt taas kunnossa ja kotona.

Brad De Veluwe (Andover Hall) vietiin viime viikon tiistaina siitoskauden 2021 jo päätyttyä kiireellä Viikin yliopistolliseen elänsairaalaan, missä se jouduttiin kiireesti operoimaan suolitukoksen ja ohutsuolen kiertymän takia.

Kaikki meni hyvin, ja tänään kasvattajan ja omistajan Anders Ingmanin (Lars Ingman Oy) tytär Melanie Ingman kävi noutamassa oriin kotiin Sipooseen. Viime siitoskaudethan ovat sujuneet oriilta Kalle ja Liisa Savon hoivissa Ordenojan oriasemalla Pöytyällä.

"Kaikki on raporttien mukaan tosiaan hyvin", Anders Ingman huokaa.

"Otettiin nyt kuitenkin ori tähän kotiin varmuuden vuoksi, kun tästä on lyhempi matka sairaalaan, jos sattuisi tulemaan jotain komplikaatioita vielä. Ei olla nyt puhuttu mitään Savojen kanssa ensi kaudesta, mutta varmaan on aika lähellä että ori jatkaa siellä ensi kaudellakin, jos kaikki menee hyvin. Ainakaan mitään estettä ei ole tiedossani." 

Tästä pääset Brad De Veluwen strategisiin tietoihin, mm. suomalaisiin jälkeläisiin kohdasta "suku". Oriilla on jälkeläisi myös ainakin Ruotsissa.

Brad De Veluwen sairastumisesta kertoi ensimmäisenä Hevosurheilu-lehti.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

”Yksivuotissyksy on hyvä hetki myydä varsa”

"Suvukas" Tero Pohjolainen on pääkaupunkiseudun uusi valmentajanimi

Ravikuningatar Akaasia pyöräytti pirteän tammavarsan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video