Uutiset

Antti Ala-Rantalalle puoli miljoonaa juossut 23-aikainen norjalaisori

Tulokas menee ensin Juha Länsimäen talliin.
VIlle Toivonen
Antti Ala-Rantala on onnistunut hyvin Norjasta tuoduilla kylmäverisillä.

Kauhavalla talliaan pitävä Antti Ala-Rantala on hankkinut talliinsa jälleen uuden kylmäverisen. Uusin tulokas on kahdeksanvuotias ori Dag Jo. Moe Odinin poika on tienannut reilut puoli miljoonaa norjan kruunua ja juossut ennätyksen 1.23,1 tämän vuoden alkupuolella.

Ala-Rantala ei ollut varsinaisesti suunnitellut lisähankintoja. Mieli muuttui kuitenkin nopeasti.

"Oriilla on startattu 31 kertaa peräjälkeen Bergenissä. Luulisi maisemanvaihdoksen piristävän sitä. Ainakin Haukeli Expressen piristyi paljon paikanvaihdoksesta. Toivottavasti sama konsepti toimii Dag Jon osalta”, toteaa Ala-Rantala.

Dag Jo menee ensin Juha Länsimäen talliin.

”Meillä kotona on talli täynnä. Juhalta vapautui sopivasti karsinoita opetuksessa olleiden varsojen lähdettyä kotiin. Antaa oriin olla Juhalla muutaman kuukauden. Dag Jon tullessa meille, jokin toinen hevonen menee varmaan vaihdossa Juhalle."

Antti Ala-Rantalan valmennettavat ovat juosseet tänä vuonna lähemmäs 300 000 euroa palkintorahoja. Kylmäveriravurit ovat tienanneet tästä summasta puolet ja ottaneet 31 voittoa vuoden aikana. Valmentaja on luonnollisesti tyytyväinen tallin kuluvan vuoden tuloksiin.

"Olemme saaneet hankittua systeemeihimme sopivia starttihevosia. Starttaamme melko tasaiseen tahtiin hevosilla. Panostamme todella paljon palautteluun ja välipäivien hyvinvointiin”, listaa Ala-Rantala menestykseen vaikuttavia tekijöitä.

Ala-Rantalan valmennettavat ehtivät startata tällä viikolla Vermossa, Seinäjoella sekä lauantaina Jyväskylässä. Haastatteluhetkellä Ala-Rantala istui autossa matkalla kohti Vermoa.

Sjö Kongen starttaa Heli Perkiön ratsastamana illan avauslähdössä ja Antin itsensä ajama Very Gone Face on mukana T65-pelin avauskohteessa.

”Sjö Kongenilta pitää odottaa menestystä, vaikka toki kaikki lähdöt pitää ajaa ensin. Se on mennyt oikein hyvin montéssa ja lähdössähän on mukana vain viisi hevosta. Kiitos Vermolle lähdön ajamisesta”, analysoi Ala-Rantala.

Oman ajokkinsa viime esitykseen Kouvolassa hän oli tyytyväinen.

”Ajoi ei ihan onnistunut Very Gone Facella viimeksi, mutta tamma tuli hyvin loppua. Nyt Iikka Nurmosen Alien Hill taitaa olla turhan kova vastus. Kolmannen–neljännnen sijan tietämille voisi olla saumoja."

Lauantaina Ala-Rantalan valmennettavista Farzad Boko (T75-5) sekä Tutun Impi (T75-6) ovat mukana Killerin T75-kierroksella. Kummallakin juostava matka on 3 140 metriä. Etenkin Tutun Impille matka sopii.

”Farzad Bokon ilmoitin mukaan, jottei starttivälistä tule turhan pitkä. On se ainakin ennen mennyt kolme kierrosta ihan asiallisesti. Tutun Impille 2 100 metrin matka oli viimeksi liian lyhyt. Vaikka se otti hyvin kärkeä kiinni, ei meillä ollut saumoja kärkitaisteluun. Tutun Impin pitäisi pystyä olemaan palkintopallin tuntumassa."

Talven lähestyminen tuo lisähaasteensa lauantaille erityisesti kengityksen osalta.

"Marraskuussa keliolosuhteet vaihtelevat tunnetusti. Pitää odotella perjantaille ennen kuin tietää ajetaanko kesäkengillä vai vaihdanko lauantain starttihevoset talvikenkään."

Muutaman viikon kuluttua Ala-Rantalan tallista ei välttämättä nähdä hevosia startissa.

"Itsenäisyyspäivänä lähdemme viikoksi Kanarialle. Viime vuonna perinteinen etelänreissu jäi tekemättä koronan takia. Viikon etelänloma tekee meille hyvää, jaksaa taas paremmin tehdä töitä."

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

”Kun mies harmaantuu, niin piti saada harmaa hevonenkin. Ollaan sävy sävyyn” - Menestyksekäs tanskalainen Earl Grey Suomeen

Ruotsin huutokauppojen suomalaisostosten timanttina siitosori Djali Boko: "Tulee Suomen markkinoille"

Antti Ala-Rantala hankki nuoren lupaavan norjalaisen L.A.'s I Feel Goodin - ”Hienoravinen menijä, eikä tällaisia ole Suomessa juurikaan myynnissä”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video