Lukijat tulistuivat: "Miten meni Raisio/Elovena, noin niin ku omasta mielestänne?"
Raision rahkan virolainen maito ja valmistajameijerin verosotkut saivat facebookissa aikaan kiivasta keskustelua. Osa väläytteli laittavansa Raisioagron rehut boikottiin.
Raision välipalarahka valmistetaan Virossa, mutta sitä ei Elovenan tuotesivuilla kerrota. Kuva: RaisioRaision mukaan suomalaista valmistajaa haettiin, mutta sellaista ei löytynyt.
"Höpöpuhetta, ettei muka löytynyt suomalaista valmistajaa. En usko! Toki, jos mitään ei haluta maksaa eikä luvata mitään valmistajalle ja vaaditaan 110-prosenttista toimitusvarmuutta", sanoo Juha Koskinen.
"Ei voi olla totta, että perinteikäs suomalainen firma mokaa näin! Kyllä sitä myydään maitotiloille naudanrehuja, mutta samaan aikaan tuodaan maahan ulkolaisia maitovalmisteita, jotka ovat osasyy maitotilojen taloudelliseen ahdinkoon. Ei tule meidän tilalle enää Raision rehuja", lataa sanoi Raija Rissanen.
Keijo Komu kertoo vaihtavansa rehutoimittajaa ja kehottaa muitakin tuottajia äänestämään jaloillaan.
Milla Elo muistuttaa Raision valmistuttavan muutakin ulkomailla. "Hölmönä ostin Elovena-mysliä ajatellen sen olevan kotimaista ja kas se on valmistettu saksassa. Täytyy vaan äänestää jaloillaan ja ostoskorillaan."
"Samaa tässä kirosin, kun ostin noita uusia Sisurahkoja, mitä kuvittelin paikallisiksi tuotteiksi: valmisTUTTAJA: Kaslink Foods, valmistusmaa: Ruotsi. Ei näkynyt nettisivuilla kyllä sanaakaan siitä, että ei ole kotimainen tuote", kertoo Mika Pulkkinen.
"Ei voi maksaa maidosta oikeaa hintaa, kun Rihkolla on mahdollisuus kerätä MTK:n lupaamia bonuspalkkioita hyvästä tuloksesta. Vaikka avustaen veronkierrossa", Mikko Lindberg kommentoi uutista Elovena-rahkoja valmistavan virolaismeijerin verosotkuja
MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja Tuula Linnainmaa arvostelee kovin sanoin Raisiota kuvaillen sen toimintaa kaksinaamaiseksi.
"Kuten yleensä, mtk:lainen ihmettelee myöhässä, että kuinkas taas tuli housuun", kuittaa Pertti Uotila.
MTK on Raision toiseksi suurin omistaja.
Lue myös:
Raision Elovena-rahka valmistetaan Virossa virolaisesta maidosta
"Kaksinaamaista toimintaa", MTK:n Linnainmaa tyrmää Raision virolaisen rahkan
Raision Elovena-rahkan virolaisvalmistajaa epäillään veropetoksesta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
