Hellan kulmalla: Jäkälää jälkiruuassa?!

Ennakkoluulot sävyttävät ruuanlaittoa ja syömistä. Ruoka ei vain maistu, jos jokin raaka-aine tökkii omassa mielessä.

Hiljattain olin ällikällä lyöty, kun lounastin Suomen suurlähetystössä Budapestissä. Jälkiruualla tarjottiin suklaamoussea, joka oli viimeistelty punaisilla viinimarjoilla ja pienellä jäkälätupolla! Muutaman kerran itsekin taputtelin lusikalla jäkälää ja mietin, että nyt meille syötetään jo porojen ruokaa. Lopulta maistoin ja yllätyin.

Lähetystön torniolaislähtöinen kokki Niko Tähti oli tuonut omatoimisesti maahan pienen erän jäkälää. Hienolla tavalla hän teki annokseen perilappilaisen silauksen. Jäkälässä on hieno aromi.

Ruokaan tutustuu parhaiten maistelemalla. Ei auta, jos etukäteen miettii, kuinka pahaa se voi olla. Jo yläasteikäisenä jouduin Japanissa kahden viikon mittaiseen ihmiskokeeseen, jonka aikana oli syötävä kaikkia ruokia, joita tuotiin eteen. Välillä piti laittaa silmät kiinni ja toivoa, että ruoka pysyy sisällä.

Yllätyksiäkin koin. Sushista en ollut kuullutkaan, saati mustekalasta, joka tuolloin jäi vielä lautaselle. Graavikalan ystävänä opin tuolloin, miksi soija sopii raa’an kalan mausteeksi.

Yhtä herkkua en vieläkään ymmärrä. Miksi islantilaiset ovat hulluna mädätettyyn hainevään? Olen maistanut, mutta en pitänyt.

Odottelen vielä, milloin uskallan maistaa surströmmingiä, hapansilakkaa. Kuulemma mahtavaa herkkua näkkärin kera.