Tutkimus: Sushin syönti on lisännyt loistautia länsimaissa
Japanin lisäksi tapauksia on paljon myös EspanjassaLänsimaissa yleistynyt sushin syönti on lisännyt myös loistauti anisakiaasia, kertoo lääketieteellinen julkaisu BMJ Case Reports. Kalassa olevista loisista johtuva tauti on ollut jo aiemmin yleinen Japani, jossa raakaa kalaa on syöty jo pitkään.
Tapaustutkimuksessa tarkasteltiin aiemmin tervettä 32-vuotiasta miestä, joka oli tuntenut äkillistä kipua, oksennellut ja saanut kuumetta, ennen kuin hän meni sairaalaan Portugalissa. Mies kertoi syöneensä vastikään sushia. Lääkärit poistivat loismadon, joka oli osittain miehen vatsassa.
Japanin lisäksi tapauksia on paljon myös Espanjassa, kertoo tutkimuksesta uutisoinut CNN. Miguel Bao Aberdeenin yliopistosta kertoo CNN:lle, että loisen saastuttama kala on todennäköisesti luultua yleisempää Euroopassa. Loiset tappaa ainakin kalan pakastaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

