Kannattaako vitamiineja syödä purkista vai riittääkö terveellinen ja monipuolinen ruoka täyttämään vitamiinitarpeet? Ravitsemusterapeutti vastaa
Kaikkien pitäisi pyrkiä siihen, että syö monipuolisesti erilaisia ruokia.
Ravitsemusterapeutti muistuttaa, että ruuassa on lähtökohtaisesti enemmän ravintoaineita kuin mitä tablettiin pystytään laittamaan. Kuva: Kari SalonenMonet kansalaiset pohtivat, onko heidän tarpeen syödä vitamiineja purkista, vai riittääkö terveellinen ja monipuolinen ruoka siihen, että suositusten mukaiset vitamiinimäärät täyttyvät. Terveystalon ravitsemusterapeutti Kirsi Englund huomauttaa, että kysymys nousee tasaisin väliajoin pinnalle.
Tutkimusten perusteella vastaus kysymykseen on ehkä hieman yllättävä.
"Tutkimuksissa ei varsinaisesti ole nähty hirveästi hyötyjä ravintolisien käytöllä. Välillä on jopa joistain tuloksista nähty, että niistä voi olla haittaakin", Englund sanoo.
Ravitsemusterapeutti muistuttaa, että ruuassa on lähtökohtaisesti enemmän ravintoaineita kuin mitä tablettiin pystytään laittamaan. Erityisesti antioksidantteja on vaikeaa saada purkista.
"Varsinkin kasvikunnan tuotteissa on paljon tällaisia terveyttä edistäviä yhdisteitä, joita kaikkia ei saada valmisteisiin puristettua", Englund huomauttaa.
Näin ollen kaikkien pitäisi pyrkiä siihen, että syö monipuolisesti ruokia ja varmistaa sitä kautta erilaisten ravintoaineiden saannin.
"Osa ravintoaineista imeytyy paremmin tuoreesta ja osa kypsennyksen jälkeen", Englund muistuttaa.
Vaikka useimpia vitamiineja saa riittävästi syömällä terveellisesti ja monipuolisesti erilaisia ruokia, on säännössä kuitenkin yksi poikkeus. D-vitamiinia ei nimittäin välttämättä saada tarpeeksi ruuasta, joten sitä voi joissain tilanteissa olla tarpeen ottaa purkista. D-vitamiinia suositellaan erityisesti ikäihmisille ja lapsille talvikuukausina, mutta sitä voivat tarvita muutkin, mikäli maitotuotteiden ja kalan syöminen on vähäistä.
Perussääntö on siis kuitenkin selvä.
"Lähtökohtaisesti en kannusta paikkaamaan. Se voi tuoda vähän valheellisen turvan tunteen, ettei tarvitse kiinnittää huomiota siihen ruokavalioon, kun ottaa vitamiinilisää", Englund korostaa.
Jos sen sijaan ihmisellä on havaittu joku ruokavalion rajoitus tai joku puutos, voi vitamiinilisä olla tarpeen. Näin on usein esimerkiksi vegaaneilla.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
