Suomalaisten suosikkikesäruoka on peruna – tiedätkö, missä sitä kuluu eniten?
Kotimaisen varhaisperunan sesonki on alkanut. Perunoita onkin jo odotettu, sillä K-ryhmän tuoreen selvityksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista kokee uudet perunat parhaaksi mökki- ja kesäruoaksi.
Toiseksi suosituin kesäruoka oli perunoidenkin kanssa maistuva kala (61 prosenttia vastanneista) ja kolmanneksi suosituin tuoreet marjat (59 prosenttia vastanneista).
Uudet perunat maistuvat suomalaisille. K-ryhmän mukaan viiden viime vuoden aikana perunaa on ostettu kesäkuussa 30 prosenttia ja heinäkuussa 20 prosenttia keskimääräistä enemmän kuin muina kuukausina.
”Perunalla on vakiintunut paikka suomalaisten ykköskesäherkkuna, ja syystä, sillä se on monipuolinen, helppokäyttöinen ja myös edullinen ruoka. Kuten aina satokauden tuotteissa, hintaan vaikuttavat niin saatavuus kuin kysyntä. Perinteisesti ensimmäiset erät ovat olleet hieman hintavampia, mutta tarjonnan kasvaessa hinnat ovat lähteneet laskuun”, Keskon vihannesten osto- ja myyntipäällikkö Liisa Eronen sanoo.
Vaikka peruna maistuu erityisesti kesällä, on se suosittua ympäri vuoden. K-ryhmän myyntidatan mukaan peruna kuuluu K-kauppojen kymmenen myydyimmän kasviksen ja hedelmän listalle.
K-ryhmän myyntidata paljastaa myös, että perunan suosio vaihtelee iän ja elämänvaiheen mukaan.
”Mitä ikääntyneempi talous, sitä enemmän ostoskorista löytyy perunaa. Myyntidatamme mukaan suhteellisesti eniten perunaa on eläkeläisten ostoskoreissa ja vähiten alle 35-vuotiaiden sinkkujen. Eläkeläiset ostavat perunaa yli neljä kertaa enemmän kuin nuoret sinkut”, Eronen kertoo.
Eniten perunaa ostetaan Etelä-Pohjanmaalla, jossa perunan osuus kokonaisostoista on yli 40 prosenttia korkeampi kuin Etelä-Karjalassa, jossa perunaa ostetaan vähiten. Perunaa ostetaan korostuneesti myös Ahvenanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Suhteellisesti vähiten perunaa ostetaan Etelä-Karjalan lisäksi Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa.
“Pohjanmaa on perunan pääviljelyaluetta, eli on luonnollista, että sitä syödään siellä paljon. Varhaisperunan viljely puolestaan keskittyy Varsinais-Suomeen”, Eronen toteaa.
Osaston luetuimmat
- Monet poimivat marja-aronian aivan väärään aikaan, marjanviljelijä arvioi – "Sama kuin menisi syömään vihreitä mustikoita"
- Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa
- Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa
- Nyt on aika tehdä ensi kesän perunalle penkit – haravoitujen lehtien hyötykäytöllä saat puhtaan valkeita perunoita
- Mummolan omenapiirakka
- Aarre | Puolukkapiirakka on klassinen syysherkku
- Vuoden suurin kurpitsa painaa lähes 500 kiloa – kasvattaja kasteli hurjat määrät joka päivä