Lipstikkasuola sopii monenlaiseen maustamiseen – näin valmistat sitä kotona
Lipstikkasuola on kokin salainen ase, jolla ruokiin saa mausteisuutta ja umamisuutta.Lipstikka on pihan perän puska, joka herkästi unohtuu omiin oloihinsa. Alkukesällä sen mahtavat aromit ovat parhaimmillaan, joten kannattaa valmistaa maukasta ja moneen sopivaa lipstikkasuolaa.
Lipstikan ominainen ja vahva maku yhdessä suolan kanssa maustaa erilaisia ruokia aivan uusille tasoille. Muista kuitenkin, että tämäkin on suolaa, joten varo ylisuolaamista. Jos haluat vahvaa lipstikan makua suolattomasti, niin kuivaa lehtiä sellaisenaan ja murustele niitä ruokien makua rikastuttamaan.
Lipstikkasuola
noin 1 dl valmista suolaa
- Ainekset
- 2 litraa lipstikanlehtiä ja -versoja
- karkeaa merisuolaa
- hienoa ruokasuolaa
Valmistusohje
Hiihtele lipstikat tarvittaessa. Nosta ne tehosekoittimeen ja lisää 1–2 ruokalusikallista karkeaa merisuolaa. Anna koneen käydä, kunnes yrtit ovat hienontuneet. Arvioi massan määrä ja lisää noin puolet määrästä suolaa. Anna koneen vielä käydä, kunnes suola on sekoittunut tasaisesti.
Levitä lipstikkasuola leivinpaperin päälle pellille tasaiseksi kerrokseksi. Voit kuivat suolaa 50-asteissa uunissa luukku raollaan muutaman tunnin, tai huoneenlämmössä aurinkoisessa paikassa muutamia vuorokausia. Jos kuivatat uunissa, niin jälkikuivata huoneenlämmössä, kunnes seos on täysin kuivaa. Kääntele välillä, jotta seos kuivuu tasaisesti.
Hienonna täysin kuiva lipstikkasuola uudestaan tehosekoittimessa tasaisen hienojakoiseksi. Purkita, ja säilytä kuivassa paikassa.
Vinkki: Samalla tavalla voit valmistaa maustesuolaa myös muista yrteistä ja yrttiseoksista.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

