Näin valmistat herkullista teetä – moni pilaa maun liian kuumalla vedellä
Teen valmistamisen ei tarvitse olla monimutkainen seremonia, ellei sellaisesta nauti. Muutamaan asiaan jyväskyläläinen teeyrittäjä Anne Savela kehottaa kuitenkin kiinnittämään huomion.Moni suomalainen välttelee teen juomista, sillä takaraivoon on tallentunut muisto erityisen tympeän makuisesta teekupillisesta. Jyväskyläläisen Teeleidin omistaja Anne Savela harmittelee, että moni on muodostanut mielipiteensä pahimmillaan väärin valmistetun ja huonolaatuisen pussiteen perusteella.
Savelan mukaan muutamalla helpolla niksillä teestä saa valmistettua helposti hyvää.
Suosi ennemmin haudutettua teetä kuin pussiteetä. Vaikka Savelan mukaan on olemassa myös suhteellisen hyvä pussiteelaatuja, tee on kuitenkin parhaimmillaan haudutettuna.
Vaihda suljettava teepallo helpommin putsattavaan avoimeen siivilän. Hyvä siivilä helpottaa teen valmistamista.
Jos juot paljon vihreää teetä, hanki vedenkeitin, josta veden lämpötilaksi voi määrittää 80 astetta. Vaihtoehtoisesti voit viilentää kiehuvaa vettä kylmällä vedellä. Vihreä tee ei kestä kiehuvaa vettä.
"Siinä hieno raaka-aine palaa ja menee pilalle", teeyrittäjä Savela sanoo.
Ylipäänsä kannattaa seurata teepaketin kylkeen painettuja ohjeita. Ne opastavat veden lämpötilan lisäksi kuinka pitkään teen pitää antaa hautua.
Teen valmistaminen voi olla meditatiivinen hetki, jossa nautitaan tuoksuista ja mausta. Toisaalta kolmen minuutin haudutusaika sopii hyvin sängyn petaamiseenkin.
Maustetut teet ovat portti teen maailmaan. Niiden avulla voi alkaa totutella maustamattomaan teehen, jonka monet eri lajit tarjoavat vaihtelua tarkimmallekin maistelijalle.
Nauti ja pidä hauskaa. Säännöt eivät ole niin tarkkoja, tärkeintä on helppous, Savela muistuttaa.
s
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

