Uusi ruokakilpailu Embla hakee Pohjoismaiden parhaita ruokaosaajia
Pohjoismaiden tuottajajärjestöt ovat julistaneet yhteisen ruokakilpailun, jossa on seitsemän sarjaa joukkoruokailusta ruokamatkailukohteeksi.Ensimmäinen pohjoismainen ruokakilpailu avataan tänään tiistaina. Kilpailun toteuttaa Pohjolan Talonpoikaisneuvoston Keskusjärjestö NBC (Nordiska Bondeorganisationers Centralråd).
Nimensä kilpailu sai siitä, että Embla on ensimmäinen nimeltä mainittu nainen pohjoismaisessa mytologiassa. Kilpailu nostaa esiin pohjoismaisen keittiön parhaita puolia: upeita raaka-aineita, ruokakulttuuria, kestäviä tuotantotapoja ja ruuan tekijöitä. Palkinnon avulla jaetaan pohjoismaista osaamista ja kokemusta.
"Pohjoismaisessa ruuassa on paljon hyvää", muistuttavat ruokakilpailuprojektin ohjausryhmän Suomen edustajat ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi MTK:sta ja tiedottaja Mia Wikström SLC:sta.
"Meillä Pohjoismaissa on fantastisen maukkaita ja puhtaita raaka-aineita. Sen lisäksi ruuan tekijöillä on paljon osaamista ja innovaatioita. Kun jaamme kaikki ne hyvät asiat, jotka pohjoismainen ruoka tarjoaa, saamme moninkertaisesti hyvää takaisin", uskoo Wikström.
Syväniemi toivoo, että Suomesta tulee paljon ehdokkaita kaikkiin seitsemään kilpailuluokkaan.
"Meidän on syytä olla todella ylpeitä suomalaisen ruuan tuottajista ja tekijöistä. Suomalainen ruoka pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa. Nyt on korkea aika näyttää kiinnostava ruokakulttuurimme pohjoismaisille ystävillemme", sanoo Syväniemi.
Embla-kilpailun avulla halutaan vahvistaa yhteistä pohjoismaista ruokaidentiteettiä ja ruokakulttuuria sekä lisätä kiinnostusta pohjoismaiseen ruokaan myös Pohjolan ulkopuolella. Pohjoismainen ministerineuvosto tukee kilpailua.
Pohjoismaisen ministerineuvoston vanhempi erityisasiantuntija Mads Frederik Fischer-Møller korostaa kilpailun kattavuutta.
"Embla-palkinnon takana olevat järjestöt edustavat laajasti pohjoismaista ruokaa, mikä on kilpailun vahvuus", sanoo Fischer-Møller.
Joka toinen vuosi järjestettävä Embla toteutetaan ensimmäisen kerran elokuussa 2017 Tanskassa. Kilpailun isäntänä toimii tanskalainen maatalous- ja elintarvikejärjestö Landbrug & Fødevarer.
Embla-ruokapalkinnosta kilpaillaan seitsemässä kilpailukategoriassa, joista jokaiseen nimetään yksi ehdokas kustakin Pohjoismaasta. Loppukilpailussa yhteispohjoismainen tuomaristo nimeää voittajat.
Kilpailukategoriat ovat ruoka-artesaani, raaka-ainetuottaja, joukkoruokailupalkinto, ruokaviestijä, ruokamatkailukohde, ruokayritys ja lapset ja ruoka.
Ilmoittautumisaikaa on 17.4.2017 asti. Ilmoittautumislomake ja tietoa Embla-ruokapalkinnosta on koottu kilpailun sivustolle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

