
Tästä lanttupiiraan helppo resepti ja kolme muuta juuresherkkua viikonlopuksi
Lanttupiiras syntyy kätevästi valmiista pakasteruistaikinasta.
Yrteillä ja hunajalla silatut porkkanat ja palsternakat maistuvat niin lihan kuin kalankin kumppanina. Kuva: Jaana Kankaanpää
Kypsennä syksyn meheviä punajuuria saman tien vaikka koko pellillinen, kuori ja paloittele loput ja sekoita joukkoon sinappinen etikkamarinadi. Kuva: Jaana Kankaanpää
Perinteinen lanttupiirakka syntyy näppärästi valmiista, pakastetusta ruistaikinasta. Kuva: Jaana KankaanpääJuureksista saat herkullista ja terveellistä lähiruokaa ja kaiken lisäksi halpaa. Valmista lanttupiirakan lisäksi hunajaisia uunijuureksia, selleripihvejä tai uunipunajuuria.
Hunajaiset uunijuurekset
6 annosta
4—6 porkkanaa
2—3 palsternakkaa
1 punasipuli
2—4 valkosipulinkynttä
3 rkl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
½ tl rakuunaa
Pese juurekset huolella ja kuori vain tarvittaessa. Leikkaa hoikat kahtia ja paksummat neljään osaan. Kuori sipulit. Leikkaa punasipuli suikaleiksi ja valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi.
Kumoa juurekset suureen kulhoon. Kaada päälle öljy ja ravistele, jotta se tarttuu aineksiin. Ripottele mukaan mausteet ja sekoittele.
Levitä juurekset leivinpaperoidulle uunipannulle ja paahda 225 asteessa noin 20 minuuttia.
Tarjoa juurekset lihan tai kalan lisäkkeenä. Jäähtyneet paahtojuurekset ovat myös oiva pohja seuraavan päivän ruokaisalle salaatille.
Selleripihvit ja jugurttikastike
6 pihviä
noin 600 g juuriselleriä
1 kananmuna
50 g voita
50 g maissihiutaleita
1 tl suolaa
¼ tl valkopippuria
Kastike
2 dl maustamatonta jugurttia
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
Pese selleri huolella juuresharjalla. Leikkaa juures noin sentin viipaleiksi. Leikkaa viipaleiden reunoilta kuori pois.
Kuumenna vesi, mausta suolalla ja keitä viipaleita noin 10 minuuttia napakan kypsiksi. Valuta.
Riko muna laakealle lautaselle ja riko sen rakenne rikki. Mittaa toiselle lautaselle hieman murskatut maissihiutaleet ja mausteet.
Kuivaa sellereitä talouspaperilla, kasta molemmin puolin munaan ja sitten maissipanerointiin.
Paista pihvejä pannulla voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään ja tarjoa pihvien kanssa. Lisänä maistuu reilu salaatti.
Uunipunajuuret ja feta-hummuskastike
4 annosta
8 keskikokoista punajuurta
1 kg merisuolaa
Feta-hummuskastike
150 g fetaa tai salaattijuustoa
2 dl valmista hummusta
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1 rkl tuoretta timjamia
¼ tl mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
Pese punajuuret huolellisesti juuresharjalla. Jätä juuri paikoilleen.
Levitä suola uuninkestävään vuokaan ja upota punajuuret juuri ylöspäin petille lepäämään. Kypsennä 200-asteisessa uunissa pari tuntia. Kokeile kypsyyttä tikulla.
Murenna juusto haarukalla. Lisää mukaan hummus, sitruunamehu ja mausteet.
Leikkaa punajuurten pintaan viillot ja revi kuorta alaspäin. Lusikoi jokaisen punajuuren päälle nokare tahnaa ja pirskottele päälle öljyä.
Tarjoa punajuuret alkupalana tai pääruuan lisäkkeenä uuniperunan tapaan.
Lanttupiirakka
20 palaa
500 g ruistaikinalevyjä (esim. Myllyn Paras, pakaste)
Täyte
1 kg lanttua kuorittuna
2 sipulia
3 rkl pitkäjyväistä riisiä
150 g pekonilastuja
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl siirappia
Voitelu
50 g voita
Ota pakastetaikinalevyt sulamaan. Leikkaa kuoritut lantut ohuiksi viipaleiksi. Keitä viipaleet puolikypsiksi runsaassa suolalla maustetussa vedessä, noin 10 minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä.
Kuori ja viipaloi sipulit.
Kauli toinen taikinapala jauhotetun leivinpaperin päällä liki paperin kokoiseksi levyksi. Nosta taikina papereineen uunipannulle.
Ripottele riisit taikinalevylle. Ne imevät paiston aikana ylimääräisen nesteen.
Levitä päälle kerroksittain lanttu- ja sipuliviipaleita sekä pekonilastuja. Mausta kerrokset suolalla, pippurilla ja siirapilla.
Kauli toinen taikinapala leivinpaperilla edellistä hiukan pienemmäksi. Kumoa levy täytteen päälle ja poista paperi. Nipistele piirakan reunat huolellisesti kiinni. Painele pintaan haarukalla muutamia reikiä.
Paista lanttupiirakkaa ensin 225 asteessa puoli tuntia. Vähennä lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista puoli tuntia. Tämän jälkeen piirakka saa olla 125-asteisessa uunissa vielä 45 minuuttia.
Voitele piirakka voilla uunista oton jälkeen. Levitä päälle leivinpaperi ja kietaise pannu sanomalehteen ja lopuksi pyyhkeeseen. Anna lanttupiirakan vetäytyä rauhassa ja jäähtyä kääreessä, vähintään muutama tunti ennen herkuttelua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


