PTT: Korona nosti ruuan hintaa EU:ssa, Suomessa ei vastaavaa piikkiä
Osa noususta tulee ulkomailta. Muiden EU-maiden pula kausityövoimasta nostaa tuontihedelmien hintoja.Ruuan hintakehitys on Suomessa ollut korona-aikana huomattavasti tasaisempaa kuin EU-maissa keskimäärin, Pellervon taloustutkimus PTT kertoo tuoreessa maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan.
Keväällä EU:ssa nähtiin ruuan hinnassa merkittävää nousua, PTT:n vt. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio kertoo. Monessa maassa ruokaketjun toimintaa arvosteltiin kovin sanoin.
Suomessa pelot ruuan kuluttajahintojen voimakkaasta noususta eivät toteutuneet. "Ruuan hintakehitys on niin tänä kuin ensi vuonnakin Suomessa varsin maltillista", Karikallio toteaa..
PTT:n arvion mukaan elintarvikkeiden hinnat nousevat Suomessa tänä vuonna keskimäärin 1,5 prosenttia ja ensi vuonna keskimäärin 0,5 prosenttia.
”Tänä vuonna eniten nousevat hedelmien ja marjojen hinnat. Hedelmien hintoja vetää ylöspäin muiden EU-maiden pula kausityövoimasta ja sitä kautta nousseet tuontihedelmien hinnat. Myös lihan ja vihannesten hinnat nousevat hieman keskimääräistä enemmän”, Karikallio kertoo.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

