Yrttinen tomaattilohi
Pääruoka lohi syntyy puolessa tunnissa. Kala saa pintaansa mehevän maustetahnan, ja viimeistely eri värisillä kirsikkatomaateilla tekee ruuasta raikkaan ja houkuttelevan. Lohi kannattaa peittää foliolla odottamaan uunista valmistuvia maukkaita kanoottiperunoita.
Lohen erikoismaukkauden takaa basilika-valkosipulitahna ja näyttävyyden eriväriset kirsikkatomaatit. Hoikat kanoottiperunat valmistuvat kuumassa uunissa noin vartissa. Kuva: Kari SalonenYrttinen tomaattilohi
4 annosta
Ainekset
- noin 700 g lohifileetä
- ¾ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
Pinnalle
- nippu basilikaa
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 rkl luomusitruunan raastettua kuorta
- ½ dl sitruunamehua
- ½ tl suolaa
- 2 rkl öljyä
Päälle
- noin 300 g erivärisiä kirsikkatomaatteja
Valmistusohje
Pane uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Pyyhi kala talouspaperilla ja nosta leivinpaperin päälle pellille tai uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Ripottele suola sekä pippuri ja hiero ne kalan pintaan.
Hienonna basilika ja kuoritut valkosipulinkynnet. Raasta mukaan sitruunankuori. Lisää puristettu mehu, suola ja öljy. Levitä tahna lohen pinnalle.
Kypsennä lohta 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia fileen paksuuden mukaan.
Halkaise sillä aikaa huuhdotut tomaatit. Levitä ne uunista otetun lohen pinnalle ja somista vielä basilikalla ja sitruunaviipaleilla.
Tarjoa kanoottiperunoiden ja salaatin kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
