Nuorempana keräilin reseptejä mappiin – miksi ruuanlaittoharrastus hiipui?
Kokkausinnon puuttumista voi parisuhteessa kompensoida pöydän kattamisella ja apukokkina toimimisella. Voihan?
Nuorempana keräilin reseptejä mappiin. Kuva: Jukka PasonenTekisin mielelläni ruokaa, mutten ole laittanut sitä 20 vuoteen. Nuorempana keräilin reseptejä mappiin. Seurusteluaikana kokkasimme puolisoni kanssa vuorotellen.
Miksi mukava ja hyödyllinen ajanviete hiipui? Paistan enää harvakseltaan munakkaan aamiaiseksi, pilkon salaatin tai lämmitän purkkihernekeiton lounaaksi.
Niitä en laske ruuanlaitoksi – minusta se edellyttää lounaan tai illallisen pääruuan konkreettista tekemistä eli muutakin kuin eineksen lämmittämistä.
Suurin syy on epäilemättä kiire ja vuosien mittaan muotoutunut työnjako perheessä. Puolisolla on intohimoa ja taitoa ruuanlaittoon. Hän seuraa tv:stä kaikki kokkiohjelmat ja yllättää uusilla kokeiluillaan. Selkeään harrastuneisuuteen yhdistyy varmastikin myös hyväntahtoisuutta ja uhrautuvaisuutta.
Lapsena pidin leipomisesta, koska oli mielenkiintoista nähdä, mitä taikinalle tapahtui uunissa. Pitäisin leipomisesta kyllä edelleen, mutta mihin ne kaikki tuotokset laitettaisiin? Tässä iässä kaikki makea päätyy yhden suhteessa yhteen vähien lihasten ja ihon väliin.
Leipomukset jäävätkin yleensä pariin täytekakkuun ja yhteen mustikka- tai omenapiirakkaan vuodessa. Vieraiden tullessa saatan intoutua uuden jälkiruuan kokeiluun.
Paikkaan hellan kulman välttelystä aiheutuvaa huonoa omaatuntoa kattamalla ja siivoamalla ruokapöydän ja keittiön tasot.
Koetan muistaa myös kysyä puolisolta, tarvitaanko ruuanlaitossa apua. Yleensä saan pienen avustavan tehtävän salaatin tekemisestä, jauhelihan ruskistamisesta tai kattilan hämmentämisestä. Riittäähän se?
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
