Tänään on maidon juhlapäivä
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n organisoima Maailman maitopäivä on tänään 1.6. Suomessa oli viime vuoden lopussa noin 4 200 maidontuottajaa.Suomessa maidontuotanto yksi tärkeistä elinvoimaisen maaseudun ylläpitäjistä ja maito on edelleen muodossa tai toisessa tärkeä osa suomalaisten ravitsemusta. Maidontuotannolle eli lehmillä on niin merkittävä asema koko maapallolla, että tänään kesäkuun alun kunniaksi vietetään kansainvälistä maitopäivää.
Maailman suurin maidontuottaja on Euroopan unioni. Viime vuonna sen lehmät lypsivät yhteenä 143 miljoonaa tonnia maitoa. Hyvänä kakkosena on Yhdysvallat 104 miljoonalla tonnillaan. Kolmanneksi ylsi Intia, 99,5 miljoonaa tonnia maitoa. Neljännellä paikalla on Aasian jättiläinen Kiina, joka tuotti viime vuonna maitoa 40,9 miljoonaa tonnia.
Suomessa oli viime vuoden lopussa noin 4 200 maidontuottajaa, ilmenee Luonnonvarakeskus Luken tilastoista. Maitoa tuotettiin yhteensä 2 174 miljoonaa litraa. Lypsylehmiä suomalaisilla tiloilla oli viime keväänä noin 240 000.
Luken tuoreimman ravintotaseen mukaan suomalainen joi maitoa 90 litraa vuonna 2022. Kevytmaidon osuus nestemaitojen kulutuksesta oli 57 prosenttia. Kaikki nestemäiset maitotuotteet yhteen laskien niitä kului samana vuonna 135 kiloa henkeä kohti. Juustoja syötiin 25,5 kiloa.
Nestemäisiä maitotuotteita käytettiin kaikkiaan noin 135 kiloa henkeä kohti, lähes viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









