
Tästä ohjeet pyhäinpäivän parhaaseen pitoon
Pyhäinpäivän juhla tuo valoa ja iloa vuoden pimeimpään aikaan. Loka-marraskuun vaihteessa muistellaan edesmenneitä ja nautitaan sadonkorjuun antimista.Monet kokoontuvat pyhäinpäivänä muistelemaan edesmenneitä ja syömään yhdessä. Ota tästä ohjeet maistuvaan menuun, joka alkaa bataatti-vuohenjuustokeitolla ja päättyy halloween-leivoksiin.
Bataatti-vuohenjuustokeitto
6 annosta
700 g bataattia
200 g porkkanaa
200 g perunaa (jauhoinen lajike)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 appelsiini
1–2 rkl timjamia silputtuna
noin ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
150 g pehmeää vuohenjuustoa
Lisäksi
3 rkl paahdettuja kurpitsansiemeniä
2 rkl vuohenjuustoa murusteltuna
tuoretta timjamia
Kuori bataatit, porkkanat ja perunat. Paloittele ne pienemmiksi. Kuori ja pilko sipulit.
Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa öljyssä. Lisää bataatit, porkkanat ja perunat, kuullota vielä hetki. Lisää vesi ja liemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
Soseuta kasvikset. Lisää hyvin pestyn appelsiinin raastettua kuorta 1–2 teelusikallista makusi mukaan sekä hedelmästä puristettu mehu. Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. Lisää kattilaan paloiteltu vuohenjuusto ja soseuta keitto kuohkeaksi. Tarkista maku.
Koristele keitto kurpitsansiemenillä, juustomuruilla ja timjamilla. Tarjoa lisäksi hyvää leipää.
Vinkki: Tee keitto jo tarjoilua edeltävänä päivänä, niin maut ehtivät syventyä jääkaapissa.
Hunajainen uunilohi
6 annosta
noin 1 kg lohifileetä
1 sitruuna
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl juoksevaa hunajaa
1–2 valkosipulinkynttä viipaloituna
½ dl mustia kivettömiä oliiveja viipaloituna
½ dl basilikan lehtiä
Nosta lohifilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuivaa pinta talouspaperilla ja poista mahdolliset ruodot pinseteillä.
Pese sitruuna huolellisesti. Leikkaa puolet ohuiksi viipaleiksi ja purista toisesta puolesta mehu. Sivele mehu kalan pintaan. Ripottele päälle suola ja pippuri. Valuta hunaja tasaisesti kalalle ja ripottele pintaan valkosipuliviipaleet, oliivit ja basilikan lehdet. Levitä sitruunaviipaleet päällimmäiseksi.
Kypsennä 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes kala on mehevän kypsää.
Tarjoa lisänä kukkakaali-parsakaaligratiinia ja vihreää salaattia.
Kukkakaali-parsakaaligratiini
6 annosta
500 g kukkakaalia
400 g parsakaalia
Kastike
50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
noin 3 ½ dl täysmaitoa
100 g sinihomejuustoa
¾ tl suolaa
½ tl valkopippuria
Pese kaalit ja irrota kukinnot varsista. Viipaloi varret. Keitä kaalit napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä (noin 5 minuuttia) ja valuta siivilässä. Kumoa kaalit voideltuun uunivuokaan.
Valmista gratiinikastike. Kuumenna voi pinnoitetussa kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä sekoitellen noin 5 minuuttia. Murustele joukkoon homejuusto ja mausta kastike.
Kaada kastike kaalien päälle ja gratinoi 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Halloween-leivokset
noin 20 palaa
125 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl sitruunan raastettua kuorta
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¾ dl vettä
Kostutus
1 dl sitruunalimua
Täyte
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 dl appelsiinimarmeladia, omenahilloa tai lemon curd -sitruunatahnaa
Kuorrutus
1 dl kuohukermaa
200 g lakritsitoffeeta (esimerkiksi Brunbergin Alku-karamelleja)
Kostuta leivinpaperiarkki kylmällä vedellä notkeaksi ja levitä se suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan (20 x 30 cm).
Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunankuori. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja siivilöi munasokerivaahtoon. Kääntele joukkoon sulatettu voi ja vesi.
Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 25–30 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla.
Nosta kakkulevy leivinpaperin avulla ritilälle. Halkaise ja anna jäähtyä. Kostuta molemmat puolet sitruunalimulla.
Vatkaa täytteen aineet sähkövatkaimella tasaiseksi ja levitä pohjalevylle. Nosta päällimmäinen levy paikoilleen. Siirrä kakku tarjoilulautaselle ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Kuumenna kuorrutuksen kerma pinnoitetussa kasarissa. Kumoa lakritsitoffeekarkit mukaan ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes seos on sileää. Kaada vähän jäähtynyt lakukuorrute tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle ja nosta kakku jääkaappiin jähmettymään.
Leikkaa kakku leivospaloiksi, koristele täytelakuviipaleilla ja haluamillasi kakunkoristeilla.
- Osaston luetuimmat



