Näin Alko vastaa keskeytettyihin maistelutilaisuuksiin – "perustuvat vähittäismyyntilupaan"
Alko ja Valvira selvittävät nyt viini- ja olutkurssien toimintamallia.
Poliisi epäilee Helsingissä yksityisen asiantuntijan järjestämiä tilaisuuksia anniskeluluvan rikkomisesta. Myös Alkon järjestämät tilaisuudet ovat nyt selvityksessä. Kuva: Terhi Pape-MustonenAlko korjaa MT:ssä tiistaina ilmestynyttä uutista. Sen järjestämät viinin ja oluen maistelutilaisuudet eivät ole olleet laittomia, kuten MT:n lainaama verkkomedia Viisi Tähteä uutisoi.
Viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho huomauttaa, että Alkon toimintamalli on käyty läpi viranomaisten kanssa ja se on laillinen.
"Malli perustuu vähittäismyyntilupaan, ei anniskelulupaan. Alkon tilanne ei siten ole samaistettavissa laittomaan anniskeluun", hän huomauttaa.
Alko on kuitenkin tiistaina kertonut keskeyttävänsä kuluttajille järjestettävät viini- ja olutkurssit eli Etiketti-pruuvit.
"Valitettavasti emme juuri voi kommentoida enempää yksityiskohtia, koska käymme keskusteluja Valviran kanssa ja odotamme tarkentavaa ohjeistusta", Iso-Aho perustelee tilannetta MT:lle.
Keskeytyksen taustalla on viime viikolla noussut kohu yksityisen viiniasiantuntijan järjestämistä tasting-tilaisuuksista, joissa hän peri maksua tarjoilluista juomista. Helsingin poliisi epäilee yrittäjää alkoholirikoksesta, koska tilaisuuksiin ei ollut haettu anniskelulupaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

