Kierreperunat
Kierreperunat muistuttavat 1950-luvulla Ruotsissa keksittyjä Hasselbackan perunoita.
Kierreperunat muistuttavat 1950-luvulla Ruotsissa keksittyjä Hasselbackan perunoita. Kuva: Jaana KankaanpääKierreperunat
Ainekset
- noin ½ kg perunoita
- ½ dl öljyä
- 2 rkl korppujauhoja
- suolaa ja mustapippuria
- bambuisia varrastikkuja
Valmistusohje
Pese perunat huolella. Pujota ne grillivartaaseen pituussuunnassa. Laita peruna leikkuulaudalle ja leikkaa terävällä veitsellä kierrettä perunaan samalla kun pyörität perunaa koko ajan niin, että kierre ei katkea. Kun pääset perunan toiseen päähän, levitä varovasti kierteet vartaalle.
Laita vartaat uunivuokaan ja sivele öljyllä. Ripottele suolaa ja pippuria päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Ota vuoka uunista, valuta hiukan öljyä perunoiden päälle ja ripottele pintaan korppujauhoja. Paista vielä 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Poista tikku ja tarjoa makkarakuppien kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
