Helppo marjakakku ‒ makeaa rapeutta marengista
Innokkaat leipurit valmistavat pohjan ja marengit kotona. Toki näyttävä ja maistuva kakku valmistuu myös valmiista torttupohjasta ja marengeista.
Näyttävä ja herkullinen kakku valmistuu torttupohjasta, marengeista ja marjoista. Kuva: Jarkko SirkiäKostutetulle pohjalle sipaisu hilloa ja päälle rahka-kermavaahtopilvi. Koristeeksi erivärisiä marenkeja ja marjoja. Mikäli pakastimessa on viime kesän marjoja, niin hyödynnetään niitä kakun päällä. Tarjolla on erilaisia tuoreita tuontimarjoja ja jopa kotimaisia mansikoita.
Kakku äidille
noin 8 annosta
- Ainekset
- Torttupohja
- 2 munaa
- ¾ dl sokeria
- ½ dl vehnäjauhoja
- ½ dl perunajauhoja
- ½ tl leivinjauhetta
- tai
- valmis torttupohja
- Kostutus
- ½ – 1 dl maitoa
- Täyte
- reilu dl mansikkahilloa
- 2 dl kuohukermaa
- 1 prk (200 g) mansikkarahkaa
- 1 tl sokeria
- Koristeeksi
- valkoisia ja vaaleanpunaisia marenkeja
- marjoja, esimerkiksi pensasmustikoita
Valmistusohje
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon, sekoita varoen puuhaarukalla.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun torttuvuokaan. Paista 175 asteessa noin15 minuuttia. Kumoa pohja, anna jäähtyä.
Kostuta torttupohjan reunat ja syvennys maidolla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä siihen rahka ja sokeri. Levitä torttupohjalle hilloa. Lusikoi päälle rahkavaahto. Koristele marengeilla ja marjoilla.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
