Moni asia selittää suomalaisten kahvinjanoa: ”Kahvia voi nauttia epäsosiaalisestikin”
Kahvin nauttiminen on monelle sosiaalinen tilanne sekä hengähdystauko päivän askareiden keskellä.Suomessa kahvia juodaan eniten koko maailmassa henkeä kohden. Kärkisijoilla paistattelee lisäksi vuodesta toiseen joukko muita Pohjoismaita.
Voidaan siis olettaa, että kylmä ilmasto ja pitkä pimeä talvi ovat yhteydessä korkeaan kahvin kulutukseen. Lämmin tumma juoma houkuttelee hyisessä säässä, ja kofeiini virkistää kehoa ja mieltä.
Suomalainen juo kahvia vuositasolla keskimäärin hieman yli kahdeksan kiloa. Se vastaa useita kahvikupillisia joka päivä. Koska aivan kaikki suomalaisetkaan eivät kahvia ryystä, on todellinen kulutus kahvinjuojien keskuudessa siis vielä tätäkin korkeampaa.
Lämmin tumma juoma houkuttelee hyisessä säässä, ja kofeiini virkistää kehoa ja mieltä.
Sään lisäksi kahvin kulutus liittyy vastaansanomattomasti suomalaiseen kulttuuriin. Kahvi kuuluu monen arkeen lähes itsestäänselvästi ja on osa sosiaalista elämää.
Vieraille tarjotaan lähes automaattisesti kahvia, työpaikoilla pidetään kahvitaukoja ja juhlatilaisuudet rakentuvat monesti kahvipöydän ympärille. Mustan juoman nauttiminen on monelle hengähdystauko päivän askareiden keskellä.
Voi kahvia nauttia epäsosiaalisestikin. Tätä tekstiä kirjoittaessani istun yksin työhuoneessani, seuranani kuuma kahvikupponen, jossa on maitoa vain väriksi.
Vaikka kahvi on meillä supersuosittua, eivät edes suomalaiset ole täysin immuuneja markkinavoimille tässäkään asiassa.
Kahvin hinta on viimeisten parin vuoden aikana noussut voimakkaasti. Kallistuminen on jonkin verran vähentänyt myyntimääriä, mutta mitään dramaattista pudotusta ei ainakaan toistaiseksi ole ollut havaittavissa.
Kahvinjuonnin lopettamisen sijaan entistä useampi jahtaa nyt tarjouksia ja vaihtaa edullisempiin merkkeihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





