Talous

Ruotsin kilpailuviranomainen siirtää Altian ja Arcuksen yhdistymisen jatkokäsittelyyn – kaikki päätösvaihtoehdot silti yhä mahdollisia

Kilpailuviranomaisen hyväksyntää on haettu myös Suomessa ja Norjassa.
Johannes Tervo
Altian tuotantolaitos toimii Koskenkorvalla Ilmajoella.

Suomalaisen alkoholiyhtiö Altian ja norjalaisen Arcuksen yhdistymisessä on tullut mutkia matkaan. Altian mukaan Ruotsin kilpailuviranomainen siirtää yhdistymisen jatkokäsittelyyn.

Altia ja Arcus ilmoittivat syyskuussa yhdistyvänsä. Kumpikin yhtiö toimii pohjoismaisilla markkinoilla.

Ruotsin kilpailuviranomainen voi jatkokäsittelyssä hyväksyä sulautumisen sellaisenaan, määrätä ehtoja sen hyväksymiselle tai kieltää yhdistymisen.

Altian ja Arcuksen ylimääräiset yhtiökokoukset ovat hyväksyneet sulautumisen. Yhdistymisessä Arcuksen kaikki varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä Altialle, jolloin Arcus purkautuu. Uuden yhtiön nimeksi on määrä tulla Anora Group.

Altian osakkeenomistajien omistusosuudeksi Anorasta on tulossa 53,5 prosenttia. Suomen valtion omistusosuuden Anorasta on määrä olla vajaat 20 prosenttia. Valtio hyväksyi kaupan lokakuussa.

Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä arvioi syyskuussa, että Altia on väkijuomissa markkinajohtaja Pohjoismaissa sekä viineissä Suomessa ja Norjassa. Ruotsissa Altia on viineissä kakkonen. Arcuksenkin markkina-asema on vahva.

Tämä herätti jo yhdistymissuunnitelmaa julkaistaessa kysymyksen kilpailuviranomaisten hyväksynnästä. Tennilä kertoi, että kilpailuviranomaisten kanssa oli käyty keskusteluja asiasta.

Altia ja Arcus ovat hakeneet kilpailuviranomaisten hyväksyntöjä Suomen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta, Ruotsin kilpailuviranomaiselta ja Norjan kilpailuviranomaiselta.

Lue kaupan vaiheista:

Altian Tennilä: "Koskenkorvan tuotanto voi kasvaa" – Norjassa etanolia aiotaan korvata suomalaisella

Altian sopimustuottajat: Fuusiossa piilee mahdollisuuksia, silti yhdistyminen herättää myös epävarmuutta – Juha Ketola: "Lisään ohra-alaa jos kysyntää on"

Kilpailu viljan hankinnassa kovenee, arvioi A-Rehun Reijo Flink – "Altian ja Arcuksen yhdistyminen on myönteinen uutinen"

Lue lisää

Altian liikevaihto ja kannattavuus paranivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä

KKV hyväksyi Altian ja norjalaisen Arcuksen sulautumisen ehdollisena – Altia odottaa Norjan kilpailuviranomaisen päätöstä 20. toukokuuta mennessä

Etanolin kysyntä siivitti Altian ohran käytön ennätykseen

Altia paransi katettaan – korona muutti alkoholijuomien myyntikanavia, käsidesin käyttö kasvatti etanolin tarvetta