Yliö: Lähikoulujen lakkauttamisen sijaan pitäisi kehittää palvelut yhdistäviä toimintakeskuksia
Lähikoulujen säilymistä tulisi tarkastella laajasta yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta, kokonaisturvallisuuden näkökulmaa unohtamatta, kirjoittavat emeritusprofessori Reijo Heinonen, emeritusrehtori Paavo Pelkonen sekä emerituspiispa Wille Riekkinen.
Koululaisia välitunnilla. Kuvituskuva. Kuva: Paivi KarjalainenLähikoulujen ylläpitäminen ja kehittäminen on välttämätöntä Itä-Suomen väestökadon ehkäisemiseksi. Ikäluokkien pienetessä koulujen lakkautus ei ole oikein. Sen sijaan tulisi kehittää koulujen ympärille harrastus- ja palvelutoimintaa, joka kiinnittäisi aikuiset ja lapset oman asuinalueensa elinvoiman edistämiseen.
Nykyinen pyrkimys keskittää kouluopetus suurkouluihin on ongelmallinen lasten kehityksen, opiskeluenergian ja psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Päivittäiset tunteja kestävät koulukyydit vievät aikaa sekä opiskelulta että harrastuksilta.
Työn lisäksi tarvitaan edellytykset perheiden perustamiseen kotiseudulle.
Lähikoulujen säilymistä tulisi tarkastella laajasta yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta.
On perusteltua välttää jyrkkää jakoa virallisen koulutoiminnan ja harrastustoiminnan välillä. Sen sijaan on tärkeää miettiä, miten lapset ja nuoret voivat kehittyä tutussa ja turvallisessa ympäristössä, joka tarjoaa kulloiseenkin ikäkauteen sopivia harrastuksia ja joka motivoisi itsenäiseen opiskeluun myös etäopetusmahdollisuutta hyödyntäen.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi olisi tärkeä kehittää toiminta- ja palvelukeskuksia lähikoulujen yhteyteen.
Liikunta- ja taidekerhot, opiskelupiirit sekä terveydenhoitoon ja taloustietoihin perehdyttäminen tukisivat aikuisten ja nuorten sekä vanhempien paikallista yhteistoimintaa. Toimintakeskuksissa opitut taidot ja harrastukset tukisivat motivaatiota asua paikkakunnalla. Elävä, kolmannen sektorin toiminta lisäisi Itä-Suomen kokonaisturvallisuutta ja tukisi alueen säilymistä asuttuna ja elinvoimaisena.
Eräissä rajaseudun kouluissa järjestämissämme kirjoituskilpailuissa tuli esiin nuorison halukkuus palata ammattiin valmistumisen jälkeen takaisin kotiseudulle. Riittääkö heille tehtäviä, riippunee usein meistä aikuisista. Paljon riippuu siitä, onnistummeko luomaan yhteiskunnan eri verkostoihin kannustavan yhteistyön ilmapiirin.
Työn lisäksi tarvitaan edellytykset perheiden perustamiseen kotiseudulle. Tähän lähikoulujen ja toimintakeskusten esittämämme kiinteä yhteistyö parhaimmillaan luo edellytyksiä.
Koulujen lakkauttaminen ja kylmilleen jättäminen vaikuttaa suuresti nuorten ja yleensä kaikkien harrastusmahdollisuuksiin ja viihtymiseen kotiseudulla. Kylät autioituvat, yksinäisyys lisääntyy ja monet syrjäseutujen vanhukset jäävät oman onnensa nojaan varsinkin itäisessä Suomessa.
Tämä kaikki heikentää maamme kokonaisturvallisuutta. Siihen meillä ei ole varaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on onneksemme vuodesta 2021 lähtien tukenut kuntatasolla kehitettyä koulujen harrastustoimintaa. Se tapahtuu ”Suomen harrastamisen mallin” kautta.
Tavoitteena on juurruttaa malli pysyväksi toimintatavaksi, ja se kirjattiin nuorisolakiin 1.1.2023 alkaen.
Liikuntaharrastuksiin painottuneessa viimeisessä resurssien jaossa itäisen Suomen joidenkin maakuntien, erityisesti Kainuun, osuus jaetuista resursseista vaikuttaa kuitenkin tarpeeseen nähden vähäiseltä.
Asia on silti korjattavissa. Kokonaisturvallisuuden heikentyessä itäisessä Suomessa lasten harrastusmahdollisuuksien monipuolinen tukeminen on kansallinen tehtävä, jonka voi mahdollistaa koulujen ja lapsiperheiden sekä kolmannen sektorin hyvin koordinoitu yhteistyö.
Olisi tärkeä kehittää toiminta- ja palvelukeskuksia lähikoulujen yhteyteen.
Kolmannen sektorin osuus koulujen harrastustoiminnan kehittäjänä ja toteuttajana on ollut ja tulee olemaan merkittävä. Monet maaseudun lähikoulujen oppilaiden vanhemmat ovat kolmannen sektorin järjestöjen ja yhdistysten jäseniä, ja heillä on hyvä yhteys paikallisiin kouluihin ja siellä järjestettävään harrastustoimintaan.
Keskusteluissa esimerkiksi Tohmajärven Tikkalan koulun, Paltamon Kontiomäen koulun ja Hyrynsalmen koulun opettajien kanssa olemme havainneet, että koulut arvostavat suuresti kolmannen sektorin järjestämää harrastustoimintaa. Kouluissa valvotulla ja ohjatulla aamu- ja iltapäiväkerhoilla ja muulla harrastustoiminnalla saavutetut myönteiset vaikutukset tukevat selvästi oppilaiden hyvinvointia ja kehitystä.
Koulujen iltakäyttövuorot tuovat puolestaan aikuis- ja senioriväestölle mahdollisuuden kohtaamismahdollisuuksia.
On selvää, että opetussuunnitelmassa määritellyn opetustyön lisäksi opettajaa ei voida kuormittaa ylimääräisellä harrastustoiminnan suunnittelulla ja toteuttamisella. Opettajilla on tarpeeksi työtä oman päivätyön hoitamisessa.
Avuksi on saatava kolmannen sektorin toteuttama harrastustoiminta, joka kuitenkin tarvitsee uudenlaista ja määrätietoista organisointia.
Tämän tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan koulu- ja harrastustoimintaa tunteva henkilö johtamaan uudistusta.
Laadukkaiden harrastuskurssien järjestäminen voi ylittää kaikkien organisaatiopiirien sekä kuntien ja maakuntienkin rajat.
Nykyajan liikkumismahdollisuuksia ja tiedonsiirtojärjestelmiä hyödyntäen kiinnostavia kurssisisältöjä voidaan tarjota useissa paikoissa samanaikaisesti tai eriaikaisesti, jos tahtoa vain on. Viisaalla kolmannen sektorin resurssien optimoinnilla voidaan saavuttaa maksimaalinen hyvinvointihyöty maaseudun lähikoulujen oppilaille ja koulupiirin kaikille asukkaille. Siitä hyötyy koko Suomi.
Reijo E. Heinonen
emeritusprofessori
Paavo Pelkonen
emeritusrehtori
Wille Riekkinen
emerituspiispa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
