Talous

Miljoonia euroja häipynyt puhelinhuijareiden matkaan – Traficom ja teleoperaattorit valmistelevat uusia keinoja rikosten estämiseksi

Huijauksissa rikolliset naamioivat puhelun näyttämään siltä, kuin se olisi soitettu suomalaisesta numerosta.
Juho Leskinen
Huijarit esiintyvät tyypillisesti esimerkiksi pankin tai teknisen tuen työntekijöinä.

Huijauspuheluista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on ollut kasvussa tänä ja viime vuonna. Keskeistä näille huijauksille on naamioida soiton alkuperämaa, ja saada puhelu näyttämään suomalaisesta numerosta soitetulta, liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo tiedotteessa.

Huijauspuhelut ovat merkittävä ongelma. Keskusrikospoliisin mukaan suomalaiset ovat menettäneet vuosina 2020 ja 2021 teknisen tuen huijauspuheluille 7,1 miljoonaa euroa.

Suomalaiset teleoperaattorit on velvoitettu varmistamaan, että Suomessa soitetussa puhelussa on oikea numero.

Ulkomailta soitettujen puheluiden soittajaa ei kuitenkaan ole nykyisin madollista varmistaa. Siten operaattori ei myöskään voi varmistua siitä, onko soittajalla oikeus käyttää ilmoitettua suomalaista numeroa.

Traficom on alkanut valmistella yhdessä teleoperaattoreiden kanssa keinoja, joilla nämä huijauspuhelut estetään. Vastaisuudessa operaattori voi huolehtia numeroiden olevan oikeita. Puhelun vastaanottaja voi puolestaan olla varma siitä, että suomalaisesta numerosta soitettu puhelu todella soitetaan suomalaisesta liittymästä.

Lisäksi liittymän omistajan ei tarvitse huolehtia siitä, että hänen numeroaan käytettäisiin huijauksiin.

"Väärennetyllä numerolla soitettujen puhelujen estäminen on yksi toimenpide huijausten ja rikollisen toiminnan karsimiseksi. Samalla valmistelemme ja teemme muita toimia huijausten estämiseksi yhteistyössä muun muassa Keskusrikospoliisin ja teleoperaattoreiden kanssa", Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Jukka-Pekka Juutinen sanoo tiedotteessa.

Uudistus ei estä suomalaisia liittymiä tai numeroita soittamasta ulkomailta Suomeen. Myös yritykset voivat ostaa ja tarjota jatkossakin esimerkiksi puhelinvaihdepalveluita ulkomailta. Yritysten on kuitenkin järjestettävä puhelinvaihdepalvelunsa operaattorin kanssa niin, että numeron käyttöoikeus voidaan varmistaa. Muutoin puhelu voi estyä kokonaan.

Numeron muuttaminen suomalaisen näköiseksi on huijareiden suosiossa, sillä silloin uhrit vastaavat puheluun paljon todennäköisemmin.

Tyypillisesti huijauspuhelut naamioidaan esimerkiksi teknisen tuen puheluiksi tai pankkien tukipalvelusoitoiksi. Näissä rikollinen tekeytyy esimerkiksi teknisen tuen tai pankin työntekijäksi ja pyytää verkkopankkitunnuksia tai lupaa muodostaa etäyhteys uhrin tietokoneelle.

Puhelu voidaan naamioida saapuvaksi myös jostain muusta maasta kuin Suomesta. Kyseessä on kansainvälisten rikollisten yleisesti käyttämä huijaus.

Lue lisää

Täyssähköauton hankkija voi nyt hakea valtiolta 2 000 euron hankintatukea

Kiinteiden laajakaistaverkkojen rakentamiseen ohjataan lisärahoitusta – hankealueiden kuulemiset käynnistyivät tänään

Accenture työllistää sata uutta osaajaa Jyväskylässä – "Monet arvostavat jopa entistä enemmän sitä, että yritys sijaitsee lähellä asiakasta"

Tietotekniikan konsulttiyhtiö CGI jää Teknologiateollisuuden työnantajayhdistyksestä pois