Jääkausi muovasi Suomeen harjuja liki joka paikkakunnalle – näin ne ja reunamuodostumat syntyivät

Kun jäätikkö suli, sulamisvesien kuljettamat maa-ainekset kerrostuivat harjuiksi. Reunamuodostumat kulkevat harjuihin nähden kohtisuoraan. Ne syntyivät silloin, kun jäätikön sulaminen pysähtyi. Kuva: Jukka Pasonen

Yliopistonlehtori Seija Kultti Helsingin yliopistosta ei osaa sanoa, miten monta harjua Suomessa on.

Valtavasti niitä kuitenkin on, melkein joka paikkakunnalla. Sen osoittaa karttakuvakin.

Harjuja syntyi koko sen ajanjakson, kun Eurooppaa peittänyt mannerjää jääkauden loppupuolella suli. Jäätikkö oli laajimmillaan noin 18 000 vuotta sitten.

Reilut 13 000 vuotta sitten jäätikön reuna saavutti Etelä-Suomen ja harjujen muodostuminen tänne alkoi. Noin 10 000 vuotta sitten jäätikkö oli sulanut Suomen päältä kokonaan pois.

Harjut eivät ole Suomen yksinoikeus, vaan niitä on kaikkialla, missä jääpeitettä oli, pohjoisessa Keski-Euroopassa saakka.

Nykyisin harju- ja reunamuodostuma-alueet ovat tärkeitä veden- ja maa-ainestenottopaikkoja. Kuva: Jukka Pasonen

Mannerjään seassa oli monenlaista maa-ainesta, joka oli päätynyt sinne jäätikön liikkuessa.

”Sulamisvesi muodosti eräänlaisen jokiverkoston jäätikön sisään”, Kultti kertoo.

Jokiverkostossa vesi, jäälohkareet ja jään seassa ollut mineraaliaines virtasivat kohti jäätikön reunaa.

Virtausnopeus vaihteli vuodenaikojen mukaan. Kun sulaminen oli nopeinta, isoimmat lohkareet kulkivat pyörteisen virtauksen mukana ja hioutuivat samalla pyöreiksi. Kun virtausnopeus laski, hienommat maalajitteet kerrostuivat. Kaikkein hienojakoisimmat siltti ja savi laskeutuivat vasta, kun virtaus pysähtyi kokonaan.

Osa jäätikköjoista purkautui muinaiseen Itämereen. Karkeimmat ainekset kerrostuivat jäätikkötunnelien suulle. Siltti ja savi jatkoivat matkaansa pidemmälle.

”Eteläsuomalaisessa maastossa alimmat laaksot ovat tyypillisesti savikoita. Hiesu ja hieta tulevat vähän korkeammalla. Kaikkein korkeimmilla kohdilla on hiekkaa, soraa ja moreenia”, Kultti toteaa.

Sulamisvesitunnelit saattoivat myös päättyä kuivalle maalle. Se oli yleistä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Silloin jäätikköjoen tuoma aines kerrostui hiekka- ja soravaltaiseksi suistoalueeksi eli sandurdeltaksi.

Reunamuodostumien synty sen sijaan ajoittuu jäätikön sulamisvaiheen aikaisiin kylmiin vuosisatoihin.

Ajanjaksosta käytetään nimitystä nuorempi dryaskausi. Se alkoi noin 12 800 vuotta sitten ja päättyi 11 500 vuotta sitten. Silloin keskimääräiset lämpötilat laskivat useita asteita siitä, mitä ne ennen dryaskauden alkua olivat olleet.

Ensimmäinen Salpausselkä, eteläisin, syntyi nimensä mukaan ensimmäisenä. Se sai alkunsa, kun jäätikön sulaminen nuoremmalla dryas­kaudella pysähtyi pariksisadaksi vuodeksi. Jäätikkö saattoi jopa hieman laajentua.

”Jäätikkö työnsi allaan olevaa maata kuin lumiaura eteenpäin”, Kultti kuvaa.

Siksi Salpausselän, kuten muidenkin reunamuodostumien, pohjoisen puoleinen rinne on usein sekoittunutta maa-ainesta, moreenia.

Reunamuodostumien etelänpuoleiset osat taas syntyivät sulamisvesistä muodostuneen jääjärven pohjalle. Etelärinteissä on veden lajittelemaa maa-ainesta, samankaltaista kuin harjuissakin.

Ensimmäisen Salpausselän syntymisen jälkeen jäätikön sulaminen jatkui parisataa vuotta. Sitten sulaminen pysähtyi vielä toistamiseen pariksisadaksi vuodeksi. Syntyi Toinen Salpausselkä.

Myös Kolmas Salpausselkä on olemassa, mutta se ei erotu maastosta kahteen muuhun verrattuna kovinkaan selvästi.

Paremmin erottuvat Sisä-Suomen reunamuodostuma, joka kulkee Jyväskylän halki, sekä Pielisjärven reunamuodostuma.

Lue lisää aiheesta: Mineraalien kierrätysjärjestelmä puuttuu Suomesta – harjut ovat täynnä hiekan- ja soranottopaikkoja