Lisää köksäntuntejatoivotaan
”Köksä” kuuluu oppilaiden kestosuosikkeihin, mutta kokonaistuntimäärissä mitattuna sitä opetetaan peruskoulussa vähiten.
”Seitsemäsluokkalaisilla on kolme tuntia yhteisenä aineena. Sen jälkeen kotitalous on valinnainen”, vuoden kotitalousopettaja Aila Vuorikoski kertoo.
Jos ottaa valinnaisena pitkän kotitalouden, opetusta on kaksi tuntia viikossa kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Lisäksi lukujärjestykseen voi poimia lyhytkursseja.
”Tutkimuksen mukaan lisää kotitalousopetusta toivovat kaikki, niin oppilaat, vanhemmat kuin opettajat.”
Vuorikoski näkisi mielellään, että kotitalous tulisi lukujärjestykseen nykyistä aiemmin. Jo viides–kuudesluokkalaisille voisi opettaa perustaitoja.
Joillakin ala-asteilla kotitalous on mahdollista ottaa valinnaisaineeksi. Yhtenäiskouluissa pätevän kotitalousopettajan antama opetus on helppo järjestää.
Kotitalousopetuksesta olisi hyötyä vielä peruskoulun jälkeen.
”Kalevan lukio on Tampereella ainoa, joka tarjoaa kotitalousopetusta. Siellä se on hirveän suosittu aine. Kotitalouskurssit menevät heti täyteen, kun ilmoittautuminen alkaa.”
HENNA VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
