KIRJA Luontomatkamaailman ympäri
Kirja on kuin kannettava taidenäyttely. Köyhän miehen maailmanympärysmatkaksikin sitä voisi luonnehtia.
Maailman parhaat luontokuvat esittelee vuosittain järjestettävän Wildlife Photographer of the Year -kilpailun parhaimmat otokset.
Teos vie lukijan henkeäsalpaaviin luontokohteisiin Gobin autiomaan keitaalta revontulien värittämälle jäätikölle Islantiin sekä Havaijin myrskyaallokosta patagonialaiseen satumetsään.
Hämmästyttävimpiä ovat kuitenkin valokuvaajien kohtaamiset villieläinten kanssa.
Ranskalainen Joe Bunni bongasi jääkarhun venereissullaan Kanadassa. Valokuvaaja hivuttautui maskissa ja räpylöissä veden alle ja onnistui ikuistamaan jääkarhun uiskentelua kosketusetäisyydeltä.
Saksalainen Klaus Echle puolestaan voitti ketun luottamuksen kuukausien mittaisella totuttelulla Schwarzwaldin metsässä. Naaraskettu oli lopulta niin rauhallinen, että se asettui kalliolla makuulleen kuvaajan viereen.
Valokuvaajat ovat myös onnistuneet näyttämään iljettävinä pidettyjen käärmeiden ja hyönteisten kauneuden.
Kilpailu velvoittaa kuvaajia olemaan vahingoittamatta tai häiritsemättä villieläimiä. Samalla kilpailun toivotaan lisäävän tietoisuutta ekosysteemien haavoittuvuudesta.
Kilpailuun lähetettiin viime vuonna yli 40 000 kuvaa yli 90 maasta. Viime vuoden lopussa julkaistussa teoksessa komeilee myös viisi suomalaisen valokuvaajan ottamaa kuvaa.
Benjam Pöntinen voitti sarjan Eläimiä ympäristössään onnistuttuaan nappaaman kuvan lumimyrskyssä kiiruhtavasta rusakosta. Janne Heimonen, Henrik Lund, Antti Partanen ja Ilkka Räsänen saivat kukin kunniamaininnan.
Huomattavaa lisäarvoa kuville tuo viereen kirjoitettu seikkaperäinen kertomus kuvaustilanteesta.
”Rukoilin kauempana olevaa kirahvia pysymään kuvassa ja lähempänä olevaa heilauttamaan häntäänsä. Käsivarteni olivat kipeät objektiivin painosta ja voimani olivat melkein pettämässä, kun häntä lopulta heilahti”, uusiseelantilainen David Lloyd kuvailee erikoismaininnalla huomioitua kuvaansa.
SUVI NIEMI
Maailman parhaat luontokuvat – Wildlife Photographer of the Year, 21. vuosikerta. 160 sivua.
Docendo 2011.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
