Oikaisu: Ammoniakkipäästöistä ei voi tulla 200 miljoonan euron kustannuksia
Toisin kuin MT:n jutussa 7.8. kerrottiin, maatalouden ammoniakkipäästöjen vähentämisestä ei voi tulla maataloudelle lähes 200 miljoonaa euroa kustannuksia.Toisin kuin MT:n jutussa 7.8. kerrottiin, maatalouden ammoniakkipäästöjen vähentämisestä ei voi tulla maataloudelle lähes 200 miljoonaa euroa kustannuksia.
Suomen ympäristökeskus Syken tutkijan Juha Grönroosin vuonna 2014 julkaiseman raportin mukaan silloisten laskelmien mukainen päästöjen vähentämistarve olisi aiheuttanut enintään kymmenien miljoonien eurojen kustannukset karjatiloille. Päivitettyjen laskelmien myötä päästöjen vähentämistarve on edelleen pienentynyt.
Keskiviikkona maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) totesivat, ettei valmistelussa ole uusia toimia, jotka lisäisivät maatalouden kustannuksia.
Alkuperäinen uutinen:
Laskelmat täysin metsässä, maatalouden ammoniakkipäästöt paljon luultua pienemmät
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
