In or out – siinäpä pulma

Brysselistä ei ole pitkä matka Lontooseen. Juna sujahtaa mukavasti kanaalin ali. Silti viimeistään kolmannen perättäisen passintarkastuksen kohdalla alaa mietityttää, ollaanko vielä Euroopassa, saati Euroopan unionissa.

Onneksi tähänkin kysymykseen saadaan pian vastaus, kun britit äänestävät EU-jäsenyydestä toisen kerran.

Englantilaiset pääsivät unioniin vasta kolmannella yrittämällä vuonna 1973.

Vuosina 1963 ja 1967 Ranskan presidentti Charles de Gaulle pani stopin brittien jäsenyyshaaveille. De Gaullen mielestään saarivaltio oli taloudeltaan ja kulttuuriltaan epäsopiva silloiseen EEC:hen, eikä hän uskonut brittien sitoutuvan yhdentyvään Eurooppaan.

De Gaullen väistyttyä britit viimein kelpuutettiin mukaan. Pian kävi selväksi, ettei vanha kenraali ihan väärässä ollut.

Englantilaisten into päästä yhteismarkkinoille vaihtui nopeasti vastaanhangoitteluun ja erioikeuksien lypsämiseen.

Vuosikymmenestä toiseen englantilaisten hampaissa on ollut varsinkin EU:n yhteinen maatalouspolitiikka.

Brittien mielestä maatalouden tukeminen on rahan haaskausta. Ruokaahan voi tuoda halvalla entisistä siirtomaista.

Yksi tavoite briteillä on yhteisessä maatalouspolitiikassa aina kuitenkin ollut. Suurimpia tukia ei missään tapauksessa saa leikata.

Syykin on selvä.

Halikon nallen taskurahat kalpenevat Englannin rikkaimman miehen, Westminsterin herttuan Gerald Grosvenorin 7 miljoonan maataloustukien rinnalla. Kuningatar Elisabeth II panee vielä paremmaksi lähes 9 miljoonan EU-tuilla.

EU:n tukea brittiviljelijät tarvitsivat myös 1990-luvulla, kun bse-epidemia oli kaatamassa koko maan karjatalouden. Valitettavasti englantilainen innovaatio syöttää lehmille kuolleiden lampaiden aivoja ehti saastuttaa muunkin Euroopan.

EU:ssa vapaamielisiä brittejä harmittavat typerät direktiivit, turhat kiellot ja kansalaisten jatkuva valvonta.

Brysselin herrat eivät kuitenkaan pääse niuhotuksessaan lähellekään Lontoon byrokraatteja.

Kuningaskunta on kieltänyt muun muassa ketunmetsästyksen, turkistarhauksen, käsiaseet sekä kaksinkertaisten lasien asentamisen vanhoihin taloihin. Maassa on enemmän ylinopeus- ja valvontakameroita kuin missään muualla Euroopassa.

Oma lukunsa ovat työturvallisuuslakien omaperäiset tulkinnat.

Huvipuiston törmäilyautoilta kiellettiin törmäily toisiinsa. Leijojen lennätys rannalla kiellettiin liian vaarallisena. Yleisestä keittiöstä poistettiin veitset turvallisuusriskin takia. Koulu kielsi jojot ja jalkapallon peluun loukkaantumisriskin takia. Kirkossa saarnataan kynttilän valossa, koska rikkinäiset lamput saa vaihtaa vain rakennustelineiden päältä.

Väärinkäsitysten välttämiseksi limsapullon etiketti opastaa avaamaan pullon käsin. Liukuportaissa kohtelias ääni varoittaa portaiden kohta loppuvan.

Sitten seuraa vitsi.

Montako BBC:n työntekijää tarvitaan vaihtamaan lamppu? Ei auta, vaikka olisi sata. Lampun saa vaihtaa vain koulutettu turvallisuusasiantuntija.

Pahinta EU:ssa on briteille kuitenkin aina ollut unionin holtiton rahankäyttö.

Pari viikkoa sitten maan konservatiivipoliitikot nostivat äläkän EU-projektista, jossa käytettiin 200 000 euroa leivontaperinteen siirtämiseen nuoremmille sukupolville. Projektissa muun muassa videoitiin suomalaisia isoäitejä leipomassa korvapuusteja.

Samaan aikaan kolmoistaantumassa rypevän kuningaskunnan konservatiivihallitus aikoo käyttää 30 miljardia euroa uusiin ydinsukellusveneisiin. Kymmenien miljardien panostus Irakin ja Afganistanin sotiin ei myöskään ollut ongelma, kun kaverit Atlantin takaa sitä pyysivät.

Britannian nettomaksu EU:n budjettiin on asukasta kohti samaa luokkaa, kuin EU:hun kuulumattoman Norjan. Suomalaiset maksavat noin kaksi kertaa niin paljon kuin englantilaiset.

Englannin talous hyötyy EU-markkinoista enemmän kuin mikään muu maa. Euromaiden maksamat tukipaketit ovat auttaneet korkomanipulaatiosta kärähtäneitä brittipankkeja saamaan riskisijoituksensa takaisin.

On mielenkiintoista nähdä, miten britit tällä kertaa äänestävät. Jos muu Eurooppa saisi äänestää, tulos olisi aika selvä.

Avaa artikkelin PDF