Lumisateet yleistyvät lauantain kuluessa Itä-Suomessa ja Kainuussa, maanantaille luvassa jo tähänastista kireämpää pakkasta
Viikonvaihde sujuu raikkaan talvisään merkeissä.Itä-Suomessa keli heikkenee hieman pöllyävän lumisateen vuoksi.Lumisade yleistyy lauantain kuluessa Savossa, illalla myös Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa. Kertymä jää pääosin alle 5 senttimetrin. Myös etelärannikolle voi nousta ajoittaisia lumikuuroja Suomenlahdelta. Lumisateen seassa voi olla jäätävää tihkua, mutta ei ehkä kuitenkaan kovin merkittävästi ja laajalti. Lännessä ja pohjoisessa pilvipeite voi vähän rakoilla.
Sunnuntain säätyyppi on samanlainen, eniten lunta voi tulla kaakkoisrajan tuntumaan. Lumikuurojen mahdollisuus säilyy etelärannikolla ja kasvaa myös Pohjanlahden rannikolla. Pilvisyys on yleensä melko runsasta. Maanantaina kapea lumisadealue liikkuu lähinnä Pohjois-Suomen yli lännestä itään, maan eteläosassa aurinko saattaa pilkahtaa.
Lämpötilaennusteen epävarmuus kasvaa vähitellen. Pääosin ollaan -1 ja -10, Pohjois-Suomessa paikoin -10 ja -15 asteen välillä. Maanantaina aamulla hieman kireämpi pakkanen voi yllättää myös Etelä-Suomessa, kylmillä paikoilla käväistään mahdollisesti 10 ja 15 pakkasasteen välillä.
Pienikin tuulen vire voi tuntua jo purevalta. Maanantaina lounaistuuli voimistuu vähän maan keski- ja pohjoisosassa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



