Korkeakoulujen uudistetun yhteishaun ensimmäinen kierros alkaa – vieraskielisiin koulutuksiin voi hakea kahden viikon ajan
Ensimmäisessä yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopiston koulutuksiin.Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään ensimmäinen yhteishaku alkaa tänään. Ensimmäisessä yhteishaussa haetaan korkeakoulujen syksyllä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin ja Taideyliopiston koulutuksiin.
Opetushallituksen mukaan haussa on 4 700 aloituspaikkaa yhteensä 265 eri koulutukseen. Yhteishaku kestää kaksi viikkoa ja päättyy 22.1. kello 15. Koulutuksiin haetaan opintopolku.fi-palvelussa.
Aiemmasta poiketen ensimmäisessä yhteishaussa hakijan ei tarvitse asettaa hakutoiveitaan mieluisuusjärjestykseen, jos hän pyrkii useampaan koulutukseen. Hän voi tulla valituksi useampaan koulutukseen, mutta yhteishaussa voi vastaanottaa vain yhden korkeakoulupaikan kerralla.
Ensimmäisen haun tuloksia julkaistaan helmikuun lopusta alkaen, ja kaikki tulokset ovat julki viimeistään 5. kesäkuuta.
Yhteishaku muuttui vuoden alusta kaksiosaiseksi. Tavoitteena porrastuksessa on opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan, että ulkomaalaiset hakijat saavat tiedon valintojen tuloksista nykyistä aiemmin.
Kevään myöhempi haku vastaa aiempaa yhteishakua, ja sen piirissä ovat suomen- ja ruotsinkieliset koulutukset. Toinen yhteishaku järjestetään 18.3.–1.4.
Myös korkeakoulujen sisäänottoperusteita uudistettiin vuoden alussa. Opiskelupaikoista yli puolet täytetään ensi vuodesta alkaen ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella.
Pelkkään valintakokeeseen perustuvia valintoja järjestetään aiempaan tapaan, mutta valintakokeiden ja todistusarvosanojen yhteispisteisiin perustuvasta opiskelijavalinnasta luovutaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

