
Lauhaa ja sateista − harmaus hallitsee viikon säätä
Lauha sää jatkuu suurella todennäköisyydellä koko viikon. Selvää kylmenemistä ei ole näkyvissä ensi viikollakaan.
Viikko jatkuu melko sateisissa merkeissä. Viikonloppuun asti Suomi on vahvasti matalapaineen vaikutuksessa, jonka myötä useita eri sadealueita saapuu Suomen ylle. Kuva: Sanne KatainenTänään maanantaina sää on poutaista, mutta myös pilvisyys on runsasta. Paikoin sumupilvi jää roikkumaan koko päiväksi, ja se tekee olosuhteista varsin harmaan. Pohjoisessa lämpötilat voivat olla reilumminkin pakkasen puolella, mutta etelässä sen sijaan ollaan laajalti nollan tuntumassa. Pohjoisessa voi paikoin olla selkeämpääkin.
Viikko jatkuu melko sateisissa merkeissä. Viikonloppuun asti Suomi on vahvasti matalapaineen vaikutuksessa, jonka myötä useita eri sadealueita saapuu Suomen ylle. Kun lämpötila lauhtuu jälleen tiistaina, sateet saapuvat useammassa eri olomuodossa. Etelä-Suomessa suurin osa sateista tulee vetenä, kun taas maan keskiosaan sekä pohjoiseen voi kertyä lunta myös yli 10 senttimetriä.
Etelässä elohopea liikkuu muutamassa plusasteessa melko tasaisesti koko viikon. Pohjoisempana lämpötila vaihtelee pikkupakkasen ja hetkellisesti yli 10 pakkasasteen välillä. Paikoin pakkanen voi kiristyä enemmänkin etenkin yöaikaan. Kuitenkin laaja ja matala pilvilautta estää yleisesti lämpötilojen putoamista.
Säämalli ECMWF tuottaa monipuolista parviennustetta, joka hyödyntää eri säämalliajoja arvioidakseen ennusteen epävarmuutta. Parviennuste on hyödyllinen työkalu pitkäaikaisennusteissa sekä eri sääskenaarioiden todennäköisyyksien arvioinnissa. ECMWF tuottaa parviennustetta lämpötilalle, joka vastaa noin 1,5 kilometrin korkeudessa olevan ilman lämpötilaa.
Etelässä elohopea liikkuu muutamassa plusasteessa melko tasaisesti koko viikon. Pohjoisempana lämpötila vaihtelee pikkupakkasen ja hetkellisesti yli 10 pakkasasteen välillä. Kuva: Ilmatieteen laitosParviennusteen valossa sää jatkuu suurella todennäköisyydellä koko viikon melko lauhana. Ensi viikon alkuun monet parven jäsenet povaavat edelleen hyvin lämmintä ilmamassaa. Ennusteen epävarmuus kuitenkin kasvaa ensi viikon alussa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
