Hallituksen biolinjaMTK:n mieleen
Hallituksen ohjelma on erityisesti energia- ja biotalouslinjauksissa pitkälle MTK:n tavoitteiden mukainen. Myös sääntelyn purku vaikuttaa menevän MTK:n mielen mukaan.
Erimielisyyksiä on 70 miljoonan budjettileikkauksista ja lomitussäästöistä.
Sukupolvenvaihdoksissa MTK on saamassa tavoitettaan eteenpäin, samoin yrittäjäverotuksessa, jota huojennetaan viisi prosenttia.
MTK ehdottaa maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron alentamista. Hallitus on kuitenkin kiristämässä kiinteistöveron ala- sekä ylärajoja.
MTK vaatii maaseutualueille huojennuksia auton veroista ja käyttökustannuksista. Hallitus on silti nostamassa ajoneuvoveroa eikä maaseutu ole saamassa erikoiskohtelua.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
