Pieni eläkekirja syntyi kokemuksista
Hilkka Niemelä katsasti viime viikolla helsinkiläisen kirpputorin valikoimia. Lapualla hän tekee vapaaehtoistyötä diakoniatyön hyväksi toimivalla kirpputorilla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoEläkkeelle siirtyjiä on tänä vuonna suunnilleen yhtä paljon kuin Joensuun kaupungissa asukkaita. Eläketurvakeskuksen tilastoima lukema oli toissa vuonna noin 75 000 ilman osa-aikaeläkeläisiä.
Lapualla asuva Hilkka Niemelä huomasi yllätyksekseen, ettei näin suuren joukon kokemuksista ole paljon kirjoiteltu. Niinpä hän ryhtyi verkkoblogin avulla seuraamaan, kuinka hänelle itselleen käy.
Niemelä toimi koko työuransa psykologina erilaisissa lastensuojelutehtävissä.
Suorituspaineista ei Niemeläkään päässyt kitkatta eroon. Hän koki jo lapsena, että oppikouluun pääsy syrjäkylän pientilalta oli jotain sellaista, missä vanhempien odotuksia ei saanut pettää.
Työkeskeisen ihmisen onkin hyvä pohdiskella elämän arvoja ennen eläkeikää.
”Minulla olisi ehkä ollut vaara jäädä tyhjän päälle. Opettelin sanomaan itselleni, että ihmisellä on olemisen arvo. Eläkkeelle jäädään työstä, ei elämästä.”
Eläkkeelle jääminen on Niemelän mukaan herkkä elämänvaihe. Erityisen alttiita kolhuille ovat vasten tahtoaan työelämästä potkitut ihmiset, joita lehtiuutisten perusteella on paljon.
”On suuri vaara katkeroitua ja jäädä loppuiäksi murehtimaan tapahtunutta.”
Menneelle ei ehkä voi tehdä mitään, mutta tulevalle voi.
”Elettyä elämää on hyvä työstää hyväksyvästi. Niin, että mustia raitoja on minunkin elämäni matossa. Silloin uskaltaa katsoa tulevaan.”
Kirjoittamisesta on tullut Niemelälle entistä tärkeämpi osa elämää. Blogikirjoittelu viritti kokoamaan kokemuksia kirjaksi.
Muutama vuosi sitten hän innostui sukututkimuksesta. Nyt ovat ensimmäiset koosteet oman ja puolison suvuista valmiina.
”Isän kaikki sisarukset muuttivat Amerikkaan, siitä se kiinnostus lähti. Aina kun eteen tulee arvoitus, sitä metsästää kuin salapoliisi saadakseen selville, mihin se ihminen hävisi.”
Niemelä tekee muistiinpanoja myös lapsenlapsista. ”Saavat sitten joskus lukea, mitä ovat puhuneet ja tehneet. Harmittaa, etten omista lapsista tehnyt samaa.”
Niemelä päätti jo alussa, ettei ryhdy kiireiseksi eläkeläiseksi. Pärjäämisen mitta ei voi olla se sama kuin työelämässä, täyteen buukattu kalenteri. Tärkeämpää on läsnäolo hetkessä, jota elää.
Niemelä muutti pian eläkkeelle jäätyään puolisonsa kanssa pääkaupunkiseudulta Lapualle. Siellä asutaan kahta kotia. Toinen on keskustassa ja toinen, enon testamenttaama syntymäkoti, syrjäkylällä.
Omalla kylällä ei voi olla huomaamatta autiotaloja. ”Aika paljon me siellä olemme. Tuntuu hyvältä, etteivät valot joka paikasta sammu. Naapuritkin sanovat, että kiva kun sieltä taas valot näkyvät.”
Huvit maaseutukodissa ovat yksinkertaisia. Ne tuovat mieleen muistoja lapsuudesta.
”Tehdään tulta pesään, mies tekee klapeja. Seurataan tarkkaan, kuinka lehti tulee puuhun.”
Yli neljännes suomalaisista on tätä nykyä eläkkeensaajia. Vaikka määrä kuulostaa suurelta, Niemelää hirvittää tämän joukon nimeäminen kestävyysvajeen aiheuttajaksi.
”Ehkä meidän ei pidä nielaista tätä. Eläkeläiset ovat omaishoitajina ja lastenhoitajina hirveän suuri resurssi”, useita vuosia läheisiään hoivannut Niemelä sanoo.
Menneen ja tulevan hyväksyminen vaatii aikaa, Niemelä sanoo eläkekirjan lukijalle. Kun tässä onnistuu, voi saada rauhan ja nauttia eläkevuosista.
TARJA HALLA
Hilkka Niemelä: Pieni eläkekirja.
91 sivua. Maahenki.
Blogisivusto verkossa:
www.kolmasportti.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
