vierasyliö Hallitukseen ilmoittautumalla
Viime aikoina on monissa puheenvuoroissa todettu politiikan olevan rikki. Tällä on viitattu sekä kyvyttömyyteen reagoida toimintaympäristön muutoksiin kyllin nopeasti että poliittiseen ristivetoisuuteen vaikeiden päätösten edessä.
Tiivistämällä hallitusohjelman nippeleiden sijaan suurilinjaiseksi ja kokoamalla seuraavan hallituksen uudella logiikalla voisimme ratkaista nykyongelmia.
Pääministeri Matti Vanhanen totesi taannoin, ettei keskeneräisistä asioista ole syytä puhua. Lausahdus on saanut osakseen paljon kritiikkiä, ansaittuakin, mutta laajemmin vallitsevaa poliittista johtamismalliamme on arvioitu vain harvoin.
Tiivistettynä vallitsevan poliittisen johtamisen prosessin voi esittää viisivaiheisena.
Ensin kansa valitsee vaaleissa eduskunnan. Seuraavaksi suurimman puolueen johdolla synnytetään hallituspohja ja neuvotellaan yksityiskohtainen hallitusohjelma, eli sopimus seuraavien neljän vuoden aikana tehtävistä toimista.
Hallitusohjelman pohjalta käynnistetään valmistelutyö, jonka aikana kuullaan eri tahojen näkemyksiä ja tehdään esityksiin tarvittavia viilauksia.
Tietyissä asioissa hallitus ei voi, ajoittain jopa yleislakon uhalla, tehdä päätöksiä yksin, vaan ne edellyttävät työmarkkinajärjestöjen sopimuksia. Etenkin eläke-, työ- ja sosiaalilainsäädännön osalta nähdään usein työntövaihe, jossa hallitus motivoi työmarkkinajärjestöjä päätöksiin käyttäen tarvittaessa voitelurahana vaikkapa veropolitiikkaa.
Viimeisessä sinettivaiheessa valtioneuvosto hyväksyy valmistellut esitykset ja kuljettaa ne hallitusryhmien tuella eduskunnan lävitse.
Tällainen vakaan ajan politiikka on vallinnut koko 2000-luvun alun taloudellisen nousukauden tuottaen ennustettavuutta, vaikka puolueiden ristiveto onkin näkynyt.
Ajanjaksoa on leimannut paitsi mahdollisuus jakaa talouskasvun myötä syntynyttä hyvää, myös vankka poliittinen mandaatti kahden päähallituspuolueen omatessa yli 100 kansanedustajaa.
Kolme asiaa on muuttunut 2010-luvulle tultaessa.
Ensinnäkin yhä useammat ongelmat, joihin politiikalta odotetaan ratkaisuja, ovat viheliäisiä. Irlantilaisen tutkija Dave Snowdenin mukaan siinä missä aiemmin oikeat ratkaisut ongelmiin tiedettiin tai olivat asiantuntijoiden tiedettävissä, yhä useammat ongelmistamme ovat tänään niin monimutkaisia, että ratkaisuja voi etsiä vain kokeilujen kautta.
Jos ainoa vaihtoehto oikean tai edes oikeansuuntaisen ratkaisun löytämiseksi on kokeilla, korostuu vaatimus ketteryydestä ja kyvystä muuttaa suuntaa nopeasti.
Toiseksi Suomen talouden nousukausi on kääntynyt hitaaksi kitkutteluksi ja samaan aikaan julkisen talouden tuottavuuskehitys on heikkoa, väestö vanhenee ja hoivapalveluiden tarve kasvaa.
Onkin selvää, että siinä missä menneet vuosikymmenet hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisellä on viitattu julkisen talouden kasvattamiseen, ovat seuraavat hallituskaudet poisoppimisen ja julkisen sektorin karsimisen aikaa.
Kolmanneksi Suomen poliittinen kenttä on muuttunut.
Voimme vain haaveilla tilanteesta, jossa kahdella suurimmalla eduskuntapuolueella, olivatpa nämä mitä hyvänsä, on enemmistö eduskunnassa. Ainakin gallupien valossa on epätodennäköistä, että seuraavat tai edes sitä seuraavat eduskuntavaalit muuttavat tätä.
Muuttuneessa tilanteessa meidän on löydettävä parempi tapa johtaa Suomea. Vain löytämällä paremman johtamistavan voimme olla poliittisesti kyllin ketteriä ja vahvoja taklaamaan tulevaisuuden viheliäiset ongelmat.
Parempi ja joustavampi tapa edellyttää aiemmin totuttujen politiikan toimintamallien kyseenalaistamista.
Tämä voisi tarkoittaa sitä, että vaalien jälkeen suurimman puolueen johdolla koostettaisiin yksityiskohtaisen ja tiukkarajaisen hallitusohjelman sijaan tiivis linjadokumentti.
Hallituslinjassa määritettäisiin vain vaalikauden keskeisimmät päämäärät esimerkiksi julkisen talouden, verotuksen, rakenteellisten uudistusten ja kansainvälisen politiikan osalta. Linja muodostaisi nykyistä väljemmän raamin hallituksen työlle, mutta maali ja suunta olisivat kirkkaita. Virkamiesten vastuu konkreettisten keinojen valmistelussa korostuisi.
Hallituspohja voisi syntyä ilmoittautumismenettelyllä. Linjadokumentin ja sitä edeltäneiden keskustelujen pohjalta hallitukseen voisivat siis halutessaan ilmoittautua kaikki eduskuntapuolueet, jotka todella sitoutuvat sen edellyttämiin toimiin ja haluavat kantaa vastuuta Suomesta.
Hallituspohja voisi muodostua laajaksi, jos puolueet sitoutuisivat laajasti linjadokumentin piirtämiin raameihin, mutta myös ideologisesti yhtenäisempi vähemmistöhallitus olisi mahdollinen.
Eduskunnan rooli päätöksenteossa lisääntyisi. Voi olla, että kaikki hallituksen esitykset eivät menisi läpi eduskunnassa.
Tämä ei välttämättä tarkoittaisi hallituskriisiä tai hallituksen vaihtumista. Asioista jouduttaisiin kuitenkin neuvottelemaan nykyistä laajemmalla pohjalla ja enemmistöjä etsimään ajoittain asia kerrallaan.
Askel tähän suuntaan otettiin jo pääministeri Kataisen kutsuttua oppositiopuolueet neuvotteluun velkasuhteen taittamisesta. Laajemmin oppia voisi hakea vaikkapa Ruotsin vähemmistöhallitusten työskentelystä.
Toisaalta myös hallituksesta itsestään, eduskunnasta tai vaikkapa kansalaisaloitteista kumpuavien uudistusten toteutuminen hallitusohjelman ulkopuolelta olisi mahdollista. Niin ikään kokeileminen ja toimintaympäristön muutoksiin reagoiminen matkan varrella olisi helpompaa.
Politiikka olisi ketterää ja kokeilunhaluista.
LASSE MÄNNISTÖ
Kirjoittaja on helsinkiläinen kokoomuksen kansanedustaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
