Uusiutuva energia pelastiitävaltalaisen Güssingin
JOENSUU (MT)
Itävaltalainen noin 4 000 asukkaan Güssingin kaupunki on onnistunut nousemaan jaloilleen uusiutuvan energian avulla.
Vielä 1980-luvun lopulla alue oli tilastojen mukaan yksi Itävallan köyhimmistä. Töitä oli niukasti, 70 prosenttia asukkaista matkusti töihin muille paikkakunnille ja teollisuutta ei ollut. Alueelta puuttuivat myös rauta- ja moottoritiet.
Nykyään siellä sijaitsee muun muassa Euroopan uusiutuvan energian keskus ja yli 30 uusiutuvaa energiaa käyttävää sähkön, lämmön ja polttoaineiden tuotantolaitosta.
Aluetta alettiin kehittää Euroopan unionin rahoituksen turvin 1990-luvun lopulla. Ideana oli saada pääomavirrat kiertämään tehokkaammin Güssingissä, kertoo Euroopan uusiutuvan energian keskuksen projektipäällikkö Christian Keglovits.
Keglovits puhui tiistaina Joensuussa Uusiutuvia liikenteeseen -seminaarissa.
”Havaittiin, että kansalaiset käyttivät eniten rahaa lämpöön, polttoaineisiin ja sähköön. Päätettiin ruveta hyödyntämään paikallisia raaka-aineita näiden perushyödykkeiden tuottamiseksi”, toteaa Keglovits.
”Kun hankkeet lähtivät liikkeelle, ei kukaan puhunut vielä mitään ilmastonmuutoksesta tai hiilidioksidipäästöistä. Kiinnostus paikallisia uusiutuvia raaka-aineita kohtaan energiantuotannossa heräsi nimenomaan mahdollisesti syntyvien työpaikkojen takia.”
Raha saatiin pysymään ja kiertämään Güssingissä, kun energiantuotannossa alettiin käyttää paikallista uusiutuvaa energiaa, puubiomassaa. Energia myytiin paikallisille. Alueellinen lämmitysjärjestelmä rakennettiin vuonna 1996.
Yritystoiminnan tukemiseksi ja edistämiseksi tehtiin erityinen suunnitelma. Suunnitelma poiki 50 uutta yritystä ja yli 1 000 suoraa ja välillistä työpaikkaa uusiutuvan energian alalla.
Tämä kehitys poiki vielä lisää teollisuutta: muun muassa parketinvalmistusta, jalopuun kuivausta ja ympäristöteknologiaa.
”Güssingin energiakonsepti kiinnostaa ympäri maailman. Vuosittain alueella vierailee 15 000 ihmistä tutustumassa vihreän energian mahdollisuuksiin. Tällä hetkellä innovatiivisimmassa biomassatehtaassa tuotetaan puunkaasutustekniikalla lämpöä, sähköä, synteettistä maakaasua ja synteettisiä polttonesteitä.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
